Ladattavien hybridien nopeasti kasvava suosio yllättää autokaupassa

Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla tai polttoaineilla toimivien henkilöautojen osuus on kasvussa. Ladattavia hybridejä sekä sähkö- ja kaasuautoja liikkuu Suomen teillä jo 5,7 prosenttia kaikista autoista. Viime vuoden lopussa osuus oli 2,9 prosenttia ja vuoden 2016 lopussa 1,4 prosenttia.

Trafin tilastoista käy ilmi, että kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä on ensirekisteröity 4 322 ladattavaa hybridiä. Määrä on suurempi kuin koko viime vuoden aikana, jolloin ensirekisteröintien määrä oli 2 553. Kaasuautoja on ensirekisteröity lokakuun loppuun mennessä 1 132. Koko viime vuoden aikana tilastoitiin 433 uutta kaasuautoa.

Täyssähköautojen ensirekisteröinti on ollut maltillisemmassa kasvussa. Uusia autoja on rekisteröity lokakuun loppuun mennessä 599. Viime vuoden saldo oli 502 autoa.

 

Autoalan Keskusliitto ry:n toimitusjohtaja Pekka Rissa arvioi, että ladattavien hybridien myynnin kasvun taustalla on laajentunut merkki- ja mallitarjonta ja eri hintaluokkia.

Sen sijaan täyssähköautojen korkeammat hinnat ja latausten lyhyt kantama eivät hänen mukaansa vielä innosta yksityisiä ostajia sähköautokaupoille.

– Suomalainen ajaa vuodessa keskimäärin noin 16 000 kilometriä eli päivittäin noin 40 kilometriä. Täyssähköautot ovat lisäksi vielä noin 1,5-1,8 kertaa kalliimpia kuin tavalliset bensiinimoottoriautot.

Rissan mukaan täyssähköautojen myynti ei kasva ennen kuin hinnat laskevat lähemmäksi polttomoottoriautojen hintatasoa, mikä tapahtunee hänen mukaansa vuosien 2024–2025 paikkeilla.

Rissa toteaa, että sähköauton hankintaan yksityisille myönnettävä 2 000 euron tuki ei riitä kaupan kiihdyttämiseksi. Hänen mukaansa tuen tulisi olla lähempänä 6 000:ta euroa. Hän sanoo lisäksi, että täyssähköautoja saataisiin nykyistä nopeammin maanteille tukemalla työsuhdeautoilijoiden sähköautojen hankintaa.

Rissan mukaan elokuussa päättyneen romutuspalkkiokampanjan ansiosta vanhoja autoja vaihdettiin pääosin b-segmentin polttomoottoriautoihin.

Rissa sanoo myös, että suomalaiset vieroksuvat kaasua hyödyntäviä autoja.

– Rajoittaneeko ostouskallusta pelko kaasuasemien vähäisyydestä Suomessa, hän aprikoi.

– Kaasuasemien, kuten sähkölatauspaikkojenkin, verkosto alkaa kuitenkin olla kohtuullisen hyvä aina Ouluun saakka.

Kiinnostus ympäristöystävällisiin autoihin näkyy jyväskyläläisissä autokaupoissa, vaikkakin pääosin kysymyksinä.

Käyttöauton myyntipäällikkö Mika Tarvainen on huomannut, että ympäristöasiat ovat yhä enemmän pinnalla autoa hankittaessa, mutta kiinnostus ei vielä ole näkynyt ostopäätöksessä. Hän on saanut vastata kysymyksiin hybridiautojen kantamista ilman latausta sekä sähkö- ja hybridiautojen toimintaperiaatteista. Tarvainen arvioi, että noin joka kymmenennellä asiakkaalla ympäristöystävällisyys on auton hankinnan tärkein ostokriteeri.

– Suurimmalle osalle ostajista auton käyttötarve, ajettavuus ja hintalaatusuhde ovat ykkösasioita.

Hän toteaa, että bensa- ja dieselautoja ostetaan eniten, koska niiden tarjonta on laajin.

Myyntipäällikkö Miika Raudasoja Hämeen Autovarusteesta sanoo, että Volvon hybridiversiota on mennyt sekä yksityisille ja yrityksille.

– Pieni autovero ja pienet päästöt ovat ratkaisseet, vaikka edelleen eniten myydään dieselautoa, sanoo Raudasoja.

Hänen havaintonsa mukaan kuluttajia kiinnostaa eniten auton kulutus, verotus sekä turvallisuus, ei niinkään ympäristöystävällisyys.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .