Liikenneturva: Lyhin koulureitti ei aina lapselle sopivin

Liikenneturva kehottaa harjoittelemaan lapsen kanssa koulumatkan turvallista taittamista.

Liikenneturva kehottaa esikoululaisten ja ensiluokkalaisten vanhempia käyttämään loma-ajan hyödyksi jo nyt: lomalla on hyvä harjoitella lapsen kanssa turvallista koulumatkaa.

Liikenneturva muistuttaa, että koulumatkan harjoittelu yhdessä lapsen kanssa on aloitettava hyvissä ajoin. Harjoittelulla varmistetaan, että lapsella on koulureitti hallussa ja näytetään turvalliset tavat toimia liikenneympäristössä. Koulutaipaleen alussa oleva lapsi on monen uuden äärellä. Ensimmäisistä koulupäivistä vähenee yksi jännityksen aihe, kun koulumatka on kunnolla treenattu etukäteen. Jos koulumatkaa ei ole vielä harjoiteltu, kannattaa se pian aloittaa, Liikenneturvan koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski neuvoo.

– On vanhemman tehtävä katsastaa lapsensa tuleva koulumatka ja suunnitella sopivin reitti kouluun. Sopivin ei kuitenkaan aina tarkoita lyhintä reittiä. Lapsen turvallisuuden takia kannattaa vähän kiertääkin. Kun koulureittiä harjoitellaan yhdessä lapsen kanssa, opetellaan paitsi reitti, myös oikeat tavat toimia liikenteessä. Parhaiten toimintaohjeet jäävät lapsen mieleen, kun ne yhdistyvät tiettyyn paikkaan ja tilanteeseen, Tuomikoski jatkaa.

Koulun alkamisen jälkeen kannattaa silloin tällöin varmistaa, että ohjeet ovat vielä mielessä. Samalla kun lapsen kanssa keskustelee koulukuulumisista, voi kysyä myös koulumatkan sujumisesta.

– Pienen ja isommankin koululaisen liikennetiedot ja -taidot karttuvat vähitellen kokemuksen myötä – seuraamalla aikuisten esimerkkiä ja harjoittelemalla itse. Jos suinkin on mahdollista, kannattaa lasta kannustaa kulkemaan koulumatkat jalan tai pyörällä.

Koulumatka taittaminen jalan tai pyörällä antaa lapselle päivittäistä hyötyliikuntaa.

– Auton takapenkiltä liikennetaidot eivät kartu samalla tavalla kuin itse liikenteessä kulkevalla. Koulumatkojen taittaminen jalan on usein myös merkittävä osa lapsen päivittäistä ulkoilua ja liikuntaa. Oppilaan vireyden ja keskittymiskyvyn on myös todettu olevan parempi silloin, kun koulumatka on kuljettu omin voimin ulkoillen, Tuomikoski lisää.

Isommatkin lapset voivat tarvita opastusta.

– Vanhempien on hyvä muistaa, että turvallisin koulureitti ei välttämättä ole sama jalan ja pyörällä. Jos esimerkiksi kolmasluokkalainen aloittaa koulumatkapyöräilyn, niin pyöräreitti on tarpeen kerrata yhdessä vanhempien kanssa pyöräillen, koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski kiteyttää.