Liikenneturva: Punaista päin ajetaan tarkkaamattomuuden takia

Yli 60 prosenttia kyselyyn vastanneista autoilevista kertoi, että huomiointivirhe tai tarkkaamattomuus on ollut syynä siihen, ettei punaisiin ole pysähdytty.

Punaista päin ajetaan peräti noin joka viides kerta valojen vaihtuessa, kertoo Liikenneturva.

Yli 60 prosenttia Liikenneturvan kyselyyn vastanneista autoilevista kertoi, että huomiointivirhe tai tarkkaamattomuus on ollut syynä siihen, ettei punaisiin ole pysähdytty.

– Jos ratin takana katse ja keskittyminen on jossain muualla kuin liikenteessä, on selvää, että valo-opasteetkin voivat jäädä huomaamatta tai ne huomataan liian myöhään, Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi kuvailee.

– Liikennevalojen vaihtumisen rytmi on suunniteltu jokaiselle tieosuudelle nopeusrajoitukset huomioiden. Myös ylinopeudella tai väärällä tilannenopeudella ajettaessa joudutaan helposti tilanteeseen, jossa valojen vaihtumista keltaiseksi ei ennätetä havainnoida riittävän ajoissa ja päädytään ajamaan punaisia päin, Lammi toteaa.

Tarkkaamattomuuden tai huomiointivirheen lisäksi kuljettajat perustelivat punaista päin ajamista myös tilanteen vaarattomuudella tai tilanteessa joustamisella.

Suhteellisesta yleisyydestä huolimatta punaista päin ajaminen tuomitaan laajalti. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista 86 prosenttia ilmoittaa pitävänsä autolla punaista päin ajamista vakavana tai erittäin vakavana liikennerikkomuksena.

Suhteessa esimerkiksi polkupyörällä punaista päin ajamiseen asennoituminen on lievempää: sitä pitää vakavana tai erittäin vakavana kaksi kolmesta vastaajasta.

Lähde: Liikenneturva

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.