Moovy saapui Jyväskylään – ilman lippuja parkkiin

Onko autoilijan arki helpompaa ilman parkkikassoja ja -lipukkeita? Tampereella ollaan sitä mieltä, että on. Siellä on hoideltu pysäköintimaksuja jo viiden kuukauden ajan uudella Moovy-parkkipalvelulla.

Puhelimeen ladattavan Moovy-sovelluksen on kehittänyt tamperelainen Finnpark Oy kumppaneineen.

– Meillä on lähes 20 000 käyttäjää Tampereella, mutta olemme vasta alussa. Tavoitteenamme on edetä kaupunki kerrallaan ja tehdä Moovysta valtakunnallinen palvelu vuoden sisällä, kertoo Finnparkin johtava asiantuntija Ali Lattunen.

Jyväskylä on ensimmäinen kaupunki, joka seuraa Tampereen esimerkkiä ja ottaa Moovyn laajaan käyttöön. Kaupungin pysäköintiä operoivan Jyväs-Parkki Oy:n edustajien mielestä Moovy mullistaa pysäköinnin. Uusi sovellus käy nyt maksuvälineenä kaikissa Jyväs-Parkin hallinnoimissa pysäköintitaloissa sekä kadunvarsipaikoilla ja pysäköintialueilla.

Jyväs-Parkin toimitusjohtaja Hannu Leskinen on innoissaan uuden palvelun käyttöönotosta.

– Olemme olleet mukana kehittämässä Moovya. Haluamme olla tässäkin asiassa edelläkävijöitä. Parkkitaloissamme on ollut rekisterikilven tunnistavat kamerajärjestelmät yli viisi vuotta. Moovy tekee pysäköinnistä entistä helpompaa ja nopeampaa, toteaa Leskinen.

 

Autoilija pääsee Moovyn käyttäjäksi parissa minuutissa. Aluksi pitää ladata sovellus älypuhelimeen ja kirjautua antamalla puhelin-, rekisteri- ja maksutiedot. Tähän asti kaikki on ilmaista. Maksullista palvelusta tulee, kun sovellusta käyttää pysäköinnin maksamiseen. Tällöin laskua kertyy normaalien parkkimaksujen lisäksi 0,49 euroa per pysäköinti siten, että maksimissaan palvelusta veloitetaan 4,95 euroa kuukaudessa. Asiakasta veloitetaan kerran kuussa, mutta parkkitapahtumia voi seurata puhelimella koko ajan.

Digitaalisia pysäköintipalveluja tarjoavat jo EasyPark ja ParkMan. Mitä uutta Moovy tuo tullessaan?

– Moovy on ainoa sovellus, joka on tehty alusta asti toimimaan sekä kaduilla että parkkitaloissa. Se on myös käyttäjän kannalta edullisin palvelu tällä hetkellä, painottaa Lattunen.

– Olemme saaneet positiivista palautetta erityisesti hallipysäköinnin helppoudesta. Kun auton tunnistus tapahtuu rekisterikilvestä, autoilijan ei tarvitse tehdä muuta kuin ajaa sisään ja ulos. Sovellus toimii aina riippumatta siitä, onko kännykkä mukana tai onko siinä virtaa.

Homma hoituu hallissa ”ilman käsiä”, koska puomit kellottavat aikaa. Kadulle pysäköitäessä pitää olla kännykkä mukana, jotta voi hallita pysäköintiajan kestoa. Puhelimen gps-paikannin tunnistaa valmiiksi vyöhykkeet ja tariffit.

Hannu Leskisen mukaan noin viidennes kadunvarsipysäköinnistä maksetaan mobiilisovelluksella Jyväskylässä. Kasvu on ollut hidasta, mutta Moovysta odotetaan uutta veturia.

– Alkuun Moovy toimii meillä lyhytaikaispysäköinnissä. Vuoden sisällä olemme jo eri tilanteessa, kun palvelu laajenee ja saamme kuukausikorttilaiset mukaan.

Leskisen mukaan Moovyn käyttöönotto ei ole vaatinut merkittäviä investointeja. Esimerkiksi halleihin on asennettu uudet laitteet ovikoodeja varten, jotta Moovyn käyttäjät pääsevät jalkaisin sisään ilman lipukkeita.

– Lisäsimme myös Kyllön terveysaseman ulkopysäköintiin kamerat. Nyt kaikki puomilliset paikkamme ovat Moovyn piirissä, lisää Leskinen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .