Muammar Gaddafi kääri rahaa Fiatilla

Keskisuomalaisen Autot ja liikenne -teeman toimitukselta on kysytty, miksi Libyan johtaja Muammar Gaddafi mainitaan usein autonvalmistaja Fiatin yhteydessä.

Syy on yksinkertainen.

Vuonna 1976 Fiat tarvitsi kipeästi rahaa. Libyassa 1960-luvun lopulla valtaan noussut Gaddafi huomasi tilaisuutensa ja päätti sijoittaa 400 miljoonaa dollaria valtion rahoja Fiatiin. Öljyvaltion rahat toki kelpasivat Fiatille, koska silloin Libyasta ei vielä kuiskittu terrorismin taustapiruna tai muutenkaan maailmanpolitiikan hylkiönä.

Vähitellen Libyasta tuli taakka Fiatille. Libyan suhteet esimerkiksi Yhdysvaltoihin tulehtuivat, ja USA jäädytti kaupat Fiatin (joka teki myös hävittäjälentokoneita) kanssa.

Fiat joutui lopulta lunastamaan Libyan osakkeet. Summa oli huikea eli noin 4 miljardia dollaria.

Sittemmin (vuonna 2002) Libyan omistama sijoitusyhtiö Lafico osti kahden prosentin siivun Fiatista ja pitää sitä hallussaan edelleen. Lafico omistaa myös 7,5 prosenttia jalkapalloseura Juventuksesta, joka Fiatin tavoin on Agnellin perheen luomus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.