Näin autoilijaa huijataan hidastetöyssyllä, joka onkin vain kuskin päässä

Norjalaisen yhtiön kehittämät hidasteet perustuvat optiseen harhaan, mutta tekevät hyvin tehtävänsä.

Islantilaisessa Isafjördurin kaupungissa on otettu käyttöön hidastetöyssyjä tai -korokkeita, jotka eivät todellisuudessa ole töyssyjä saati korokkeita. Ne ovat vain taitavasti luotuja optisia harhoja, joita ihmisen aivot tulkitsevat todellisuuden vastaisesti.

Pelkällä nokkelalla maalien käytöllä on saatu aikaan vaikutelma, että suojatien valkoiseksi maalatut osat ovat muuta tienpintaa korkeammalla.

Isafjördurin viranomaiset sanovat, että ainakin toistaiseksi optinen harha toimii liikenneturvallisuuden kannalta aivan yhtä tehokkaasti kuin vastaavat fyysiset rakennelmat. Optisen harhan etu on kuitenkin se, ettei se aiheuta selkävaivoja kuljettajille tai vaurioita autojen rakenteille, kuten perinteisten hidastetöyssyjen on monissa tutkimuksissa todettu tekevän.

Toinen asia tietenkin on, kuinka kauan pienen huijauksen vaikutus kestää. Islantilainen tienkäyttäjä saattaa ajan myötä viisastua, vaikka islantilaiset pankkiirit eivät takavuosina mistään mitään oppineetkaan.

Isafjördurin hidasteet on toteuttanut teiden rakentamiseen ja suunnitteluun keskittyvä norjalaisyhtiö Vegamalun AS. Ei muuta kuin opintomatkalle suomalaiset liikennesuunnittelijat.