Norjan valloittanut ihmeauto ehti Jyväskylään

Sähköauto Teslan ratti ei ole kulunut vielä monissa suomalaisissa käsissä. Amerikan ihmeauto on jo hurmannut esimerkiksi Norjan, jossa se oli maaliskuun myydyin automalli.

Suomessa Tesla Model S tuli myyntiin viime syksynä. Maaliskuussa sitä ensirekisteröitiin 9 kappaletta. Ei hassumpi saldo lähtöhinnaltaan 90 000 euron autolle ottaen huomioon, että kaikkien valmistajien sähkökäyttöisiä henkilöautoja myytiin Suomessa yhteensä 50 kappaletta viime vuonna.

Jyväskylän Sixt-autovuokraamon yrittäjä Heikki Rantalaiho halusi olla ensimmäisten joukossa tilatessaan nollapäästöisen Teslan täydentämään premium-kalustoa.

Ratkaiseva valintatekijä oli Teslan iso toimintasäde, jonka on luvattu riittävän 500 kilometrin päähän optimiolosuhteissa.

– Nyt on oikeasti sellainen sähköauto, jolla on merkitystä täällä maakunnissa. Jos autolla pääsee vain 100 kilometriä, ei sitä kukaan vuokraisi. Teslalla voi ajaa yhdellä latauksella ykkösluokassa Helsinkiin.

Rantalaiho kotiutti uutuusmallin huhtikuun alussa helsinkiläisestä Auto-Outletistä, joka aloitti Teslan myynnin ensimmäisenä Suomessa.

Teslan Model S:ää myydään kolmena eri versiona tehojen mukaan. Rantalaiho valitsi niistä keskimmäisen 85 kWh:n akustolla varustetun mallin, jonka moottori tuottaa 362 hevosvoimaa.

– Teslan kysyntä on yllättänyt. Ihmiset ovat tulleet Oulusta asti hakemaan autoa. Veikkaan, että suosio kasvaa entisestään, kun latauspisteitä saadaan lisää maakuntiin tämän vuoden aikana.

Teslalla on jo useassa Euroopan maassa oma superlatausverkosto, joka tarjoaa ilmaiset ja huippunopeat latingit Model S:n omistajille. Rantalaihon mukaan esimerkiksi Tukholmasta pääsee kesällä ajamaan Välimerelle asti maksamatta sähköstä senttiäkään.

Jyväskylän Sixt-vuokraamosta voi vuokrata Teslan kampanjahintaan 195 euroa/päivä toukokuun loppuun asti. Premium-luokan autona sen normaalitaksa asettuu noin 400 euroon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.