Nyt se on tutkittu: itsekeskeiset miehet suosivat Audia, BMW:tä ja Mercedes-Benziä

Itsekeskeiset miehet omistavat muita useammin Audin, BMW:n tai Mercedeksen kaltaisen statusauton, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksesta.

Aiempi tutkimus on jo osoittanut, että kalliiden autojen omistajat rikkovat liikennesääntöjä muita useammin.

Sosiaalipsykologian professori Jan-Erik Lönnqvist tutki liikenteessä sääntöjä rikkovia ja aggressiivisesti käyttäytyviä kuljettajia ja huomasi, että riidanhaluiset, omapäiset ja epäempaattiset miehet suosivat kalliita statusautoja.

Lönnqvistin mukaan itsekeskeiset persoonallisuuspiirteet selittävät sekä halun omistaa statustuotteita että sen, miksi kyseiset henkilöt rikkovat liikennesääntöjä muita useammin. Lisäksi hän huomauttaa, että varallisuus on edellytys statustuotteiden omistamiselle. Siksi rikkaat ajavat muita useammin statusautoilla.

Tutkimusta varten yhteensä hieman yli 1890 autonomistajaa vastasi persoonallisuuteen, autoon, kulutustottumuksiin ja varallisuuteen liittyviin kysymyksiin.

Myös tunnolliset persoonat suosivat kalliita autoja

Yllättäen myös tunnollisesti liikenteessä käyttäytyvät kuljettajat suosivat statusautoja, sillä luotettavana itseään pitävät kuljettajat haluavat kertoa siitä ulospäin ajamalla autolla, jonka imago on yhtälailla luotettava, tutkimuksesta selviää.

Yhteys tunnollisuuden ja statusautojen suosimisen välillä havaittiin sekä miesten että naisten keskuudessa. Itsekeskeisten naisten ei kuitenkaan huomattu erikoisemmin suosineen kalliita automerkkejä. Lönnqvist ei osaa varmuudella sanoa syytä tähän, mutta hänen mukaan on mahdollista, että autoilla ei ole samaa merkitystä statussymbolina naisille.

Kalliiden tuotteiden kuluttamisesta ei ole aiemmin juuri tehty vastaavia tutkimuksia, mutta Lönnqvist uskoo tutkimuksen valottavan kerskakulutuksen syitä.

Lönnqvistin mukaan jo nyt on nähtävissä, että sähköautosta on tullut statussymboli samalla, kun suuripäästöisten kaupunkimaasturien suosio on ollut laskussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.