Opel puhdisti Astraansa, koska päästömörkö vaanii sakkoineen jo ensi vuonna

Kun Opelin insinöörit kertovat pikaisesti tärkeimmät faktat Astran tuoreesta päivityksestä, perimmäinen syy uudistuksiin selviää parissa ensimmäisessä lauseessa.

Astran ulkonäkö on muuttunut hyvin vähän, eikä sisälläkään ole tehty suurta remonttia.

Moottorivalikoima sen sijaan on uudistunut hurjasti, auton paino on pudonnut ja ilmanvastuskerroin pienentynyt.

Opel Astrasta on tullut entistä taloudellisempi, koska kuluttajat ja lainsäätäjä vaativat alhaisempia päästö- ja kulutuslukemia. Autonvalmistajille EU:ssa asetettu hiilidioksidipäästöjen tavoitearvo on 95 grammaa kilometrillä jo ensi vuodelle.

 

Vaikka Opelin viime aikaiset myyntiluvut Suomessa eivät maahantuojaa ehkä tyydytä, numeroita perkaamalla löytyy paljon hyvääkin. Yksi plussa on Astran alkuvuoden menestys. sillä se oli 14. ensirekisteröidyin automalli tammi-elokuussa.

Kun koko moottoripaletti menee nyt hyvällä tavalla uusiksi, marraskuussa Suomeen ehtivän version menestys lienee taattu. Edellyttäen tietenkin, että myöhemmin julkistettava hinnoittelu paljastuu kilpailukykyiseksi.

 

Uudistuvaan Astraan on tarjolla kolmisylinterinen 1,2 litran bensiinimoottori, josta on kaksi tehoversiota: 110 ja 130 hevosvoimaa. Turboahdettuihin moottoreihin on yhdistetty 6-vaihteinen automaattivaihteisto.

Automaattivaihteiston saa 1,4-litraisen bensaturbon ja 1,5-litraisen dieselin kylkeen. Ensin mainittuun on yhdistetty portaaton CVT-vaihteisto, joka koeajossa paljastuu hyvin toteutetuksi. Eteneminen on kaikissa ajo-oloissa ja nopeuksissa luontevaa. Lisäksi vaihteistoon koodatut keinotekoiset pykälät miellyttävät vaativimpia kuljettajia.

Astran viime aikojen Suomen-myynnistä vain viisi prosenttia on ollut dieseleitä. Uusi 1,5-litrainen diesel (122 hv, 285 Nm) ja siihen yhdistetty 9-portainen automaatti ovat kuitenkin sen luokan yhdistelmä, että dieselin uskoisi taas kelpaavan kuluttajille.

Moottoreiden yhdistetyksi kulutukseksi luvataan noin 4,5 litraa satasella lukuun ottamatta 1,4-litraista bensaturboa, joka vaatii viisi litraa.

 

Uusi Astra on päivitys 2015 esitellystä malliversiosta. Sekä viisiovinen että Sports Tourer -farkku ovat puhdasta Opel-osaamista, joten nykyinen omistaja PSA-konserni on halunnut pitää merkin tekniikaltaan etäällä Peugeotin ja Citroënin mallistoista. Hyvä niin, sillä Opel osaa perheautojen askartelemisen ihan saksalaisvoimin.

Jyväskylässä Opelit myy Veljekset Laakkonen Oy.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .