Paperiset huoltokirjat ovat muinaisjäänne, uskoo jyväskyläläisyritys – sähköinen käyttöön pian?

Marko Paananen myöntää, että nyt ollaan niin sanotusti jännän äärellä. Lähiviikot näyttävät, millaiseen lentoon jyväskyläläisen Ovio CarBook Oy:n sähköinen huoltokirja lähtee.

– Suomessa tehdään käytetyistä autoista noin 600 000 kauppaa vuodessa. Meidän mielestämme on jo korkea aika saada käyttöön järjestelmä, jonka avulla autokorjaamot, autoliikkeet ja käytetyn auton ostajat voivat luotettavasti tarkistaa autojen huoltohistorian. Se onnistuu tällä sovelluksella, sanoo Ovion toimitusjohtaja Paananen.

Sähköisen huoltokirjan synty ja periaate ovat yksinkertaiset.

– Perimmäisen idean isä on Jouko Venho, jolla on kymmenien vuosien kokemus autojen korjaamisesta. Kun Venho vaihtoi työpaikkaa, monet ihmiset pysyivät hänen asiakkainaan myös uudessa korjaamossa, mutta Venholla ei ollut enää pääsyä asiakkaiden autojen huoltohistoriaan. Ne olivat edellisen korjaamon hallussa.

– Siitä lähdimme pohtimaan, kuinka auton huolto-, katsastus- ja hoitotiedot olisivat helposti kaikkien korjaamoiden, myyjien ja ostajien saatavilla, Paananen kertoo.

Paanasen mukaan kuluttaja voi käytettyä autoa ostaessaan esimerkiksi tarkistaa Oviosta, mitä osia autoon on vaihdettu.

– Nykyisissä paperisissa huoltokirjoissa oleva leima kertoo, milloin ja missä auto on käynyt huollossa. Leima ei kuitenkaan kerro, mitä huollossa todella on tehty.

Ovio etsii nyt korjaamoita, jotka haluavat olla mukana rakentamassa sähköistä huoltokirjaa.

– Korjaamoiden ei tarvitse tehdä Ovion vuoksi mitään ylimääräistä. Huoltotiedot siirtyvät kunkin käyttämän toiminnanohjausjärjestelmän kautta automaattisesti Ovioon. Jatkossa autokorjaamot kuitenkin tietävät, mitä autolle on aiemmin tehty muissa korjaamoissa. Huoltohistorian tunteminen vähentää turhaa työtä vianetsinnöissä.

– Neuvottelemme nyt useiden korjaamoketjujen ja yksittäisten korjaamoiden kanssa Oviosta.

Monet autonvalmistajat ovat jo menneet huoltokirjoissa digitaalisuuteen, mutta valmistajien sähköiset tiedot ovat vain merkkihuoltojen käytössä.

Ovio-palvelu lanseerattiin äskettäin Autokorjaamo-messuilla Helsingissä.

– Vastaanotto korjaamomessuilla oli loistava. Jotkut sanoivat meille, että Ovio kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.

Jyväskyläläiset aikovat kuitenkin tehdä siitä totista totta.

– Uskon, että huhti-toukokuussa jo pääsee Oviosta katsomaan kelpo määrän autojen tietoja, arvelee Marko Paananen.

Yrityksessä ei ole päätetty kuluttajilta perittävän tietohaun hintaa. Paananen arvioi, että yhden auton huolto-, katsastus- ja hoitotiedot saa 6–10 eurolla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .