Saab lähestymässä viimeistä risteystään

Kun hollantilainen urheiluautojen valmistaja Spyker Cars vuonna 2009 osti Saabin, kertoivat Spykerin johtajat kääntävänsä Saabin kassavirran positiiviseksi jo kesän 2011 aikana.

Haaveeksi jäi.

Ruotsissa levisi maanantaina huhu, jonka mukaan hollantilaisten omistajien usko Saabiin on loppunut ja kivireen vetäminen alkaa riittää. Kun tuotanto on keskeytyksissä, lisärahoitusta ei löydy eivätkä alihankkijat enää anna jatkoaikaa noin 50 miljoonan euron saatavilleen, Saab päätynee konkurssiin. Yhtiö on valmis myöntämään kyvyttömyytensä velkojen maksamiseen.

Saabin ongelmia lisää maineen mustuminen. Jokainen seisokkipäivä nakertaa kuluttajien, jopa vannoutuneiden Saab-fanien, luottamusta merkkiin.

Saab perustettiin vuonna 1937 valmistamaan sotilaslentokoneita. Kun lentokoneiden kysyntä toisen maailmansodan jälkeen romahti, Saab alkoi suunnitella henkilöautoja. Saabin ensimmäinen henkilöauto esiteltiin vuonna 1947.

Autoteollisuudessa Saab on aina ollut pikkutekijä. Pohjoismaissa se on kuitenkin myynyt hyvin. Saab nousi suursuosioon myös Suomessa sen jälkeen kun ruotsalaismerkkiä alettiin koota Uudessakaupungissa 1960-luvun lopussa.

Jos huonoin vaihtoehto toteutuu, kiitämme hyvää autonvalmistajaa hauskoista Saab-hetkistä. Eivätkä Saabit onneksi ihan heti maanteiltä katoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.