Saako autolla ajaessaan luukuttaa musiikkia kuulokkeilla?

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö muistuttaa, että esimerkiksi B-luokan ajokortissa ei ole kuulovaatimuksia.

Loppuviikon lukijakysymys liikenteestä on lyhyt ja yksinkertainen: Saako autolla ajettaessa kuunnella musiikkia kuulokkeilla?

Miten on, Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen?

– Tieliikennelaissa asia on kuvailtu aika väljästi. Lain 24. pykälässä todetaan, että äänen- tai kuvantoistolaitetta ei saa ajon aikana käyttää siten, että laitteen käyttö voi haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä tai muuten häiritä kuljettajan keskittymistä liikenteeseen. Valvonnan kannalta puolestaan on pitkälti näyttökysymys, millainen äänentoisto häiritsee keskittymistä, sanoo Valtonen.

Valtonen toteaa, että turvallisuuden kannalta asia on selkeämpi – olipa kuljettajalla kuulokkeet tai ei.

– Jos musiikki tai joku muu ääni haittaa tai häiritsee esimerkiksi hälytysajoneuvon äänen kuulemista, ajamiseen sisältyy selvä riski.

Valtonen muistuttaa, että liikenteessä ei ole ehdotonta vaatimusta kuulemisesta.

– Kuljettajanhan ei tarvitse kuulla, sillä 1-luokan ajokortissa kuten esimerkiksi B-kortissa, ei ole kuulovaatimuksia.

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö kuitenkin toivoo, että kuuloaistit keskitetään mieluummin liikenteen havainnointiin kuin johonkin muuhun.

– Riski on myös jalankulkijoilla ja polkupyörälijöillä. Onnettomuustutkinnassa löytyy esimerkiksi tapauksia, joissa kuulokkeet ovat haitanneet junan lähestymisen kuulemista, muistuttaa Juha Valtonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.