Selvitys: Uusien autojen hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet – autonvalmistuksesta tuli hallitsematon moniottelu

Tutkimuksen mukaan polttomoottorilla varustettujen autojen hiilidioksidipäästöt ovat vuodenvaihteen 2016–2017 lukuihin verrattuina selvässä kasvussa. Autoluokasta riippuen nousua on 6–31 prosenttia.

Viime vuosien kestopuheenaihe ovat olleet henkilöautojen hiilidioksidipäästöt. Niitä vahditaan muun muassa EU:n säädösten vuoksi pilkuntarkasti – ja yleinen käsitys on, että uusien polttomoottoriautojen keskimääräisissä hiilidioksidipäästöissä mennään oikeaan suuntaan.

Brittiläinen kuluttajalehti Which? on päästöselvityksessään päätynyt päinvastaiseen havaintoon.

Lehti toteaa, että polttomoottorilla varustettujen autojen hiilidioksidipäästöt ovat vuodenvaihteen 2016–2017 lukuihin verrattuina selvässä kasvussa. Autoluokasta riippuen nousua on 6–31 prosenttia. Laskelmissa on otettu huomioon mittaustavan muuttuminen NEDC-menetelmästä WLTP-standardiin.

EU-alueen viime aikojen myydyimmässä autoluokassa eli keskikokoisissa bensiinikäyttöisissä katumaastureissa hiilidioksidipäästöjen kasvu on ollut 20,4 prosenttia.

Lehden käyttämät asiantuntijat arvioivat osasyyn hiilidioksidipäästöjen kasvuun löytyvän yllättävästä asiasta: yrityksestä pienentää päästöjä. Autonvalmistajat käyvät nyt kamppailua myös hiilimonoksidi-, typenoksidi- ja pienhiukkaspäästöjen torjumiseksi.

– Autonvalmistajat ovat viime vuosina joutuneet asentamaan autoihin paljon uutta tekniikkaa, koska erilaisten päästöjen torjuminen on johtanut jonkinlaiseen ristituleen. Se on tuonut autoihin lisäpainoa, mikä puolestaan näkyy välittömästi hiilidioksidipäästöissä, todetaan tutkimuksessa.

Which? muistuttaa, että hiilidioksidipäästöjä lukuun ottamatta suunta on erittäin rohkaiseva. Esimerkiksi dieselkäyttöisten keskikokoisten katumaastureiden typenoksidipäästöt ovat pudonneet malliuudistusten yhteydessä 85 prosenttia.

Brittilehti ei luota testeissään virallisesti ilmoitettuihin lukuihin, vaan noudattaa omaa testiohjelmaansa. Lehden tekemissä testeissä autoissa esimerkiksi on aina mukana 200 kilon tavarataakka. Tutkimuksessa oli mukana 292 sellaista polttomoottoristen autojen malliversiota, joita on uudistettu 1.1.2017 jälkeen.

Eurooppalaisen autoteollisuuden edunvalvojan (ACEA) edustajat ovat ilmoittaneet epäilevänsä Which?:n tutkimustuloksia, mutta haluavansa ensin tutustua tutkimukseen. ACEAn mukaan henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt ovat nyt 29,3 prosenttia pienemmät kuin vuonna 2000.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.