Superviikonlopun kovaonnisin autoilija – pikaruokakauppiaan myyntikeikka Porista Jyväskylään kävi kalliiksi

Porilainen yrittäjä Raimo Peltonen heräsi viime lauantaina hyvillä mielin. Hän oli saapunut myymään hampurilaisia ja muuta pikaruokaa Jyväskylään, jossa oli monien tapahtumien ansiosta käynnissä niin sanottu superviikonloppu.

Aurinko paistoi ja ihmisiä liikkui tuhatmäärin, joten Peltonen ajatteli olevansa tuottoisalla ja paljon hyvää tuulta sisältävällä myyntikeikalla.

Lauantaiaamuna hän ajoi myyntiautollaan Jyväskylän satamassa, kun kuului pahaenteinen kolahdus – ja sitten auton yksi nurkka vajosi kiinni asfalttiin.

Peltonen sanoo, että tapahtui juuri se mistä ihmisiä joka kevät ja syksy varoitellaan, mutta harva ottaa vinkistä onkeensa.

– Olimme tehneet kesärenkaiden vaihdossa sen klassisen virheen. Jälkikiristys oli unohtunut, mitä ei saisi etenkään tällaisten kevytmetallivanteiden kanssa tapahtua. Nyt sain kalliin muistutuksen yksinkertaisesta tosiasiasta, sanoo Peltonen.

 

Renkaanvaihdossa alumiinivanteen ja pyörännavan väliin jää helposti esimerkiksi hiekkaa tai kiviä. Niiden jauhautuessa pyörän kiinnitys löystyy ja rengas saattaa irrota.

– Minä sain Jyväskylän satamassa apua ja pääsin Yläkaupungin yöhön myyntihommiin. Sunnuntaina Jyväskylästä lähtiessä tuli kuitenkin seuraava ikävä yllätys. Pyörännavat olivat vahingoittuneet, kierteet menneet pilalle ja pyörä irtosi taas.

– Sinne se jäi myyntiauto Jyväskylään korjattavaksi, kun itse palailin muilla kyydeillä Poriin.

Raimo Peltonen sanoo, että pyörän irrottua taisi päästä kohtalaisen monta kirosanaa. Nyt seikkailulle voi jo vähän naureskella – paitsi yksi asia vetää totiseksi.

– Ainakin sellaisen tuhannen euron laskun onnistuin itselleni sähläämään. Vakuutusyhtiö kyllä korvaa auton hinaamisen korjaamolle, mutta ei omasta huolimattomuudesta aiheutuneita kuluja. Kovasti pitää taas tapahtumia kiertää, että saa rahanmenon korvattua, miettii Peltonen.

Peltonen heittää lukijoille lisäksi lyhyen kysymyksen.

– Miten on muuten jälkikiristyksen laita sinun autosi renkaissa?

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .