Tässä menee pilkkimiesten uusi suosikkikulkupeli

Lievestuoreella koottavan Snowlion-kevytmoottorikelkan saa 2 500 eurolla eikä käyttökustannuksistakaan koidu isoa taakkaa.

Lievestuoreella koottavan Snowlion-kevytmoottorikelkan tarina on vasta aluillaan. Superlion Oy:n perustajiin kuuluvalta Petri Kuikalta kysyttiin pari vuotta sitten, tietääkö hän todella kevyttä kulkupeliä, jolla voisi käydä talvisin ottamassa vesinäytteitä järvistä. Kuikka ei tiennyt, mutta päätti kehitellä sellaisen.

Nyt ensimmäiset Snowlionit ovat valmiit ja myynti käynnistynyt. Se on saavuttanut heti suuren suosion, vaikka ammattikäytön sijaan valtaosa kiinnostuksesta näyttää kumpuavan vapaa-ajan käytöstä.

– Tässä on käynyt niin, että innokkaimmin kevytmoottorikelkan ovat ottaneet vastaan pilkkimiehet. Sillä on helppo liikkua vapaa-ajan reissuilla, eikä kustannuksiakaan juuri tule. Polttoainetta kuluu vähän ja vakuutusmaksut ovat hyvin pienet, sanoo Kuikka.

Iso plussa perinteisiin moottorikelkkoihin verrattuna on tietenkin myös Snowlionin 2 500 euron hinta.

– Ihmiset ovat ihastuneet kevytmoottorikelkassa ennen muuta helppouteen. Snowlion painaa vain reilut 20 kiloa, ja sen voi kuljettaa vaikka oman auton peräkontissa ihan mihin ikinä tahtoo. Kokoamiseen ja ajokuntoon laittamiseen menee noin kaksi minuuttia.

Kroatiasta puhelimitse tavoitettu Kuikka sanoo, että tilauskirjat ovat alkaneet täyttyä odotettua nopeammin.

– Toistaiseksi Snowlion tunnetaan ennen muuta yrityksemme kotinurkilla eli Jyväskylän seudulla, mutta nyt alamme tehdä markkinointia laajemmin. Marraskuussa valmistuvasta tuote-erästä on vielä laitteita saatavilla sopivasti ensi talven lumille, toteaa Kuikka.

Snowlion on vahvasti keskisuomalainen tuote, sillä valtaosa alihankkijoistakin toimii Jyväskylän ympäristössä. Laitteen kaikki osat ovat Kuikan mukaan suomalaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.