Tässä selitys autojen perästä löytyvälle pikkuluukulle

EU-komission säädös vuodelta 2010 toi uusiin autoihin hinausluukun ja -silmukan.

Päivän toinen autoaiheinen lukijakysymys lennähti toimituksen sähköpostiin Vaajakoskelta. Naapurinsa uutta autoa ihaillut mies oli kummastellut auton perässä olevaa pientä luukkua. Kotiin palaillessaan mies oli hoksannut, että myös hänen omassa autossaan on samanlainen pikkuluukku.

Vaajakosken mies kysyykin, mikä tuon luukun tarkoitus on?

Kyseessä on luukku, jonka alta tulee löytyä paikka hinaussilmukan tai muun vastaavan apuvälineen turvalliseen kiinnittämiseen. EU:n komission säädös 1005/2010 teki sen pakolliseksi (eräin poikkeuksin) uusiin henkilöautoihin.

Autotoimituksessa on sen verran kokemusta hinaushommista, että voimme antaa hinausluukun ja autosta löytyvän hinaussilmukan käyttäjäksi joutuvalle yhden neuvon. Jykevästä olemuksesta huolimatta nämä autojen tavaratiloista löytyvät hinaussilmukat ovat kaikkea muuta kuin ammattikäyttöön suunniteltuja. Jos hinaussilmukkaan kohdistuu sivuttaisvoimia, se taipuu yllättävän helposti käyttökelvottomiksi. Pyrkikää siis hinaamaan auto vaikkapa ylös ojasta kohtisuoraan taaksepäin.

Lisäksi autojen hinausluukkuja ei kannata ihan uteliaisuuttaan käydä availemassa. Aika usein turha räplääminen jättää maalipintaan pienet jäljet.