Talwiajo on peruskauraa 96-vuotiaalle kantti-Fordille – ensin tosin tarvitaan kuumia hiiliä ja nuotio

Tästä tulee lohkolämmitin, sanoo Uolevi Kekko ja nakkaa klapeja nuotioon kotipihallaan Niemisjärvellä. Vieressä seisoo kylmänkankea Ford T Touring vuosimallia 1923 odottaen lähtökäskyä perinteiseen Talwiajoon, joka starttaa lauantaina Saarijärveltä.

Auton käynnistäminen ei ole hätäisen miehen hommaa. Ensinnäkin tarvitaan kuumia hiiliä, jotka laitetaan lämmittämään moottorin alustaa. Sitten nostetaan toinen takapyörä tunkilla ilmaan ja veivataan kammesta.

– Jos auto pitää saada kylmiltään käyntiin, se kestää pari tuntia. Joskus on tehty nuotioita autojen alle, mutta siinä täytyy olla tarkkana, ettei auto syty tuleen, kertoo Kekko vuosikymmenten kokemuksella.

Koneinsinöörillä on vierähtänyt koko työura autojen parissa. Rakkautta lajiin on vaalittu myös vapaa-aikana.

– Olen harrastanut autojen entisöintiä 1960-luvulta lähtien. Tauti tarttui jo pienenä isäni kautta, joka aloitti ammattiautoilijana Hankasalmella vuonna 1937.

 

Uolevi Kekko osallistui vaimonsa Ullan kanssa kaikkien aikojen ensimmäiseen Talwiajoon vuonna 1974. Tuolloin hänellä oli T-Ford vuosimallia 1926, mutta se on jo vaihtanut omistajaa. Nykyisen Fordinsa hän osti viisi vuotta sitten Ruotsista.

– Valitsin tämän mallin, koska se on täsmälleen sama kuin ensimmäinen auto, joka aikoinaan tuotiin Hankasalmelle.

T-Ford tehtiin edulliseksi kansanautoksi, jota myytiin miljoonia kappaleita autoteollisuuden alkuaikoina. Koska valmistuskulut haluttiin pitää alhaisina, on autossa säästeliäitä ratkaisuja. Esimerkiksi ohjaamossa on vain yksi ovi. Sivuikkunoita ei ole ja lautalattia on tehty kierrätetystä puutavarasta.

– Auton tekniikka on yksinkertaista, mutta ajokilometreihin nähden sitä joutuu huoltamaan paljon. Koska öljypumppuja ei ole, on voitelun suhteen paljon harrastamista. Kaikkia varaosia saa erittäin hyvin ja hinnat ovat halpoja.

 

Viime kesänä Kekko ajeli Fordillaan 700 kilometriä. Auton neljäsylinterinen 3-litrainen kone tuottaa 20 hevosvoimaa ja 1600 kierrosta. Varsinaista vauhdin hurmaa sillä ei pääse kokemaan. Hyvillä teillä matkanopeus on 45–50 kilometriä tunnissa ja huippunopeudeksi on mitattu 72. Talvisilla taipaleilla nopeus tippuu vieläkin alemmaksi, sillä kapearenkaisen auton ajettavuus on haasteellista jopa konkarille.

Kerran on Kekkokin lipsahtanut Fordilla hankeen Talwiajon aikana ja turvautunut muiden mobilistien työntöapuun.

– Ohjaaminen on todella vaikeaa talvella, se on tuuripeliä. Urissa ja mutkissa auto voi lähteä johonkin suuntaan, mutta kun et tiedä, että mihin ja millä hetkellä. Renkaat ovat liukkaat kuin luistimet eikä ole iskunvaimennusta saati jarruja. Kädet ovat krampissa monta päivää ajon jälkeen.

 

T-Fordilla ajaminen on muutoinkin oma taitolajinsa. Suomessa - kuten monessa muussakin maassa – sen ajamiseen ei riittänyt tavallinen henkilöauton ajolupa, vaan kuljettajalla piti olla nimenomaan T-Fordin ajokortti.

Uolevi Kekko on vakuuttunut, että kokematon kuski ei saa autoa liikkeelle tai jos saa, niin todennäköisesti taaksepäin, ja sekin tapahtuu vahingossa. Asiaan vihkiytymättömille vinkiksi, että salaisuus on polkimissa , jotka eivät toimi totuttuun tapaan.

Oma lukunsa on polttoainetankki, joka on piilossa etupenkin alla. Koska bensapumppua ei ole, auto hyytyy jyrkässä ylämäessä, kun tankki jää keulaa alemmaksi eikä bensaa valu moottoriin. Silloin täytyy peruuttaa perille.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .