Toimittaja hyppäsi roska-auton kyytiin ja huomasi, että paperi voi olla yllättävän painavaa

Ennen reissuun lähtöä vaihdetaan varusteet – Jalkaan turvakengät ja päälle vähintään turvaliivi. Kun sellaista ei heti Sihvarin hyllystä löydy, toimittaja vetäisee päälleen turvaväritetyn takin. Niin ison, että siihen melkein hukkuu, mutta värityksen takia näkyy lähes kuuhun asti. Samanlaiseen takkiin on pukeutunut myös kuskiksi lähtevä 24-vuotias Jouni Virtanen. Raskaan kaluston kuljettajaksi opiskellut Virtanen on Sihvarilla töissä kolmatta kesää. Kaksi ensimmäistä meni kuskina, nyt hän toimii työnjohtajana. Talvella hän opiskelee Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa logistiikkainsinööriksi.

Kun Virtanen ensin opastaa, miten painonapilla toimivat turvakengät kiristetään, ollaan valmiita ajoon. Toimittaja väittää roska-autoon kipuamista "melkoiseksi nousuksi", mutta Virtanen on toista mieltä. Roska-autot ovat itse asiassa vastaavia kuorma-autoja matalampia, jotta kuski ei läkähdyttäisi itseään jatkuvalla kyytiin-ulos pomppimisella. Varsinkin omakotitaloalueella hytistä poistutaan tiheään – jopa 200 kertaa vuoron aikana.

 

Virtanen ajaa alueelle, jossa 172 jäteastiaa odottaa tyhjennystä. Alla on kaksilokeroauto, eli kyytiin poimitaan sekä kuiva- että biojäteastioiden sisällöt.

Joku on sullonut pelkääjän penkin taakse ison Nalle Puh -pehmolelun. Se on vähän nuhjuinen, mutta hellyttävä.

– Monella kuskilla on roskista noukittuja maskotteja, Virtanen sanoo ja hymyilee.

Kun toimittaja kurkkaa ensimmäisellä pysäkillä jäteauton kitaan, näkee hän siellä valkoisen, kädettömän pehmolelun. Sitäkin käy heti sääliksi – Että joku on hylännyt sen ja lämmin syli on muuttunut koneen metalliseksi pusuksi. Vähän haikeaksi vetää myös näky kymmenistä ja taas kymmenistä Magic-keräilykorteista. Joku on kai kokenut olevansa liian iso moisiin leikkeihin.

 

Reitti etenee itseään toistaen. Lyhyt ajomatka, sitten hytistä ulos, roskakatos auki ja jäteastiat auton perään. Napin painalluksella astia nousee ylös ja sen sisältö kippaantuu kyytiin. Bioastioihin Virtanen laittaa uudet pussit. Ja sitten taas eteenpäin. Ajo, roudaus, tyhjennys ja takaisin. Kerrostaloalueella yhdessä katoksessa on monta astiaa, joten autoon ei tarvitse kiivetä yhtenään. Toisaalta astiat ovat omakotialuetta painavampia.

– No, nyt tuli jo hiki, Virtanen sanoo.

Takki lentää pois ja alta paljastuu yhtälailla värikäs paita. Työ on fyysistä, mutta Virtasesta se on hyvä asia. Työ pitää miehen kunnossa. Naisia näkee roskakuskeina harvoin. Virtanen ei ole kohdannut alalla vielä yhtäkään.

Tämän innoittamana toimittajakin kokeilee hommaa. Astiat ovat yllättävän painavia. Niitä joutuu kiskomaan lihaksilla. Näin vaikka Virtasen mielestä tällä kierroksella ei kohdalle ole vielä osunut yhtään oikeasti raskasta roskista. Painavimpia ovat täydet bioastiat ja paperinkeräykset.

– Kokeiles tuota, Virtanen sanoo ja osoittaa 660-litraista keräyspaperiastiaa.

Ensimmäisellä yrittämällä astia ei inahdakkaan. Vähän määrätietoisempi lähestyminen tuottaa sekin nollan. Vasta kunnon lihasvoimatempaus saa astian heijaamaan muutaman sentin paikallaan.

– Käsittämättömän painava, toimittaja puuskuttaa.

Kurkkaus astiaan paljastaa, ettei se ole edes täynnä. Astiaan mahtuisi ainakin kolmannes lisää materiaalia –  ja siis myös painoa.

 

Roska-auton kyljessä on varoitusmerkkien rivistö. Yksi varoittaa jätekuilun kitaan joutumisesta, toinen ylhäältä tulevasta uhasta ja kolmas käden puristumisesta liikkuvien osien väliin. Virtanen sanoo, että murskainta käytettäessä olisi parasta seistä auton kyljen puolella, ei suoraan takana. Koskaan ei voi tietää mitä roskien joukosta lentää kun ne puristuvat murskaimen hampaisiin.

Virtanen käyttelee murskainta auton kyljessä olevilla ohjaimilla. Kun yksi katos on vähän epätasaisella alustalla, hän nostaa perää kaukosäätimellä. Ilmajousitus mahdollistaa astian ujuttamisen nostolaitteen hampaisiin hankalassakin paikassa. Sitten kuuluu taas pam, kun roskis keikahtaa ylösalaisin ja lyö yläpuomiin.

Virtasesta jätteiden keräys on pohjimmiltaan leppoisaa hommaa, mutta aina kuski ei jaksa hymyillä. Kun roskis on tungettu ylitäyteen, on sen käsittely hankalaa. Ja kun käsillä on kuukauden viimeiset päivät, muuttajat jättävät katoksiin sinne kuulumatonta tavaraa, kuten sohvia.

– Ei me voida sellaisia poimia kyytiin.

Virtasta harmittaa myös nähdä, että joskus esimerkiksi biojätteisiin on heitetty sekajätettä. Väärä pussi voi pilata koko astian. Tämä koskee kaikkia lajiteltuja jätteitä.

 

Sitten tunti roska-auton kyydissä onkin jo ohi. Virtanen on ehtinyt tyhjentää vain 29 astiaa. Toimittaja ei ole jouduttanut vaan hidastanut matkaa jatkuville kysymyksillään.

Lopuksi on puhuttava vielä hajusta. Kyllä – jäteastioiden tyhjennys voi olla välillä haisevaa hommaa, mutta mitenkään ylipääsemättömän ällöttävää se ei ole. Virtanen sanoo, että hajuun tottuu. Ja siihenkin, että astiassa voi nähdä matoja. Joskus jotain ihan muutakin.

– Kaikkeen tässä hommassa törmää. Ehkä yllättävän usein aikuisten leluihin, hän nauraa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .