Tulevaisuuden auto on kuljettajaansa viisaampi

Tiellä liikkuminen on paljon nykyistä turvallisempaa, kun todelliset älykkäät autot valtaavat tiet. Ne osaavat havainnoida ympäristöään pimeässä, varoittaa kuljettaa vaaroista, tarvittaessa toimia ilman kuljettajan apua sekä keskustella ympäristön ja toisten autojen kanssa.

Ajovakauden hallintajärjestelmä on jo monessa autossa arkipäivää. Uudempi älykäs ajoneuvojärjestelmä on kaistalla pysymisen tuki, jossa kameroiden avulla luetaan tien kaistaviivoja. Uudet järjestelmät voivat myös varoittaa kuljettajaa nopeusrajoitusten ylittämisestä ja onnettomuusalttiista paikoista, kuten tiukoista kaarteista.

Todellisesta älyautosta voi puhua siinä vaiheessa, kun järjestelmä varoittaa törmäyksestä ja jarruttaa itse, avaa kolaripaikalta automaattisesti puhelinyhteyden lähimpään hätäkeskukseen, tarkkailee kuljettajan vireystilaa, auttaa pilkkopimeässä näkemään tiellä ja sen reunoilla olevia tielläliikkujia ja esteitä tai tarjoaa suositusnopeuden sään, ruuhkan ja onnettomuuksien mukaan.

- Onnettomuuteen myötävaikuttaa usein kuljettajan virhe. Moni järjestelmä varoittaa kuljettajaa, mutta jatkossa mennään yhä enemmän siihen, että järjestelmä toimii suoraan itse, VTT:n tutkimusprofessori Risto Kulmala arvioi kehitystä.

Virkistävä suihke pitää hereillä

Uudet järjestelmät perustuvat muun muassa antureihin, jotka tutkivat luistoa ja pyörän pyörimistä sekä tutkiin, jotka mittaavat etäisyyksiä edessä ja takana oleviin esteisiin. Suuri apu ovat myös kamerat, joilla voidaan havainnoida esimerkiksi kaistaviivoja, liikennemerkkejä ja kuljettajan vireystilaa.

Kun järjestelmä havaitsee vireystilan alentuneen, se voi tärisyttää rattia, antaa äänimerkkejä ja jopa suihkuttaa autoon virkistävää hajustetta.

Kameroiden ja skannereiden yhteistyöllä ympäristöstä voidaan luoda 3D-kuva ja lämpökameralla ottaa kuvia pimeässä.

Suuri muutos tieliikenteessä tapahtuu siinä vaiheessa, kun autojen järjestelmät ovat valmiita keskustelemaan toisten autojen ja ympäristön kanssa. Autot voivat välittää toisilleen muun muassa varoituksia onnettomuuksista ja esteistä sekä liukkaudesta ja huonosta näkyvyydestä.

- Kauhukuva on, että kuljettaja on kokonaan ulkona keskenään keskustelevista järjestelmistä, Kulmala huomauttaa.

Ajonvakautus tehokkain järjestelmä

VTT on selvittänyt useiden ajoneuvojärjestelmien turvallisuusvaikutuksia 25 EU-maassa.

VTT:n tutkimuksissa selvisi, että ajovakauden hallintajärjestelmä (ESC) vähentää eniten liikennekuolemia. Kulmala muistuttaa sen purevan vakavimpiin onnettomuustyyppeihin: suistumis- ja kohtaamisonnettomuuksiin.

Kaistalla pysymisen tuki on myös tärkeä tulevaisuuden järjestelmä, sillä sekin vähentää kohtalokkaimpia onnettomuustyyppejä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.