Tulliveneet valvovat huviveneiden polttoaineen käyttöä

Tulli seuraa kesällä tarkasti huviveneiden polttoaineen käyttöä. Vuoden 2008 lakimuutoksen jälkeen veneissä on saanut käyttää vain dieseliä. Houkutus käyttää kevyemmin verotettua polttoainetta on kuitenkin tullin mukaan yhä suuri.

Kuluvana kesänä tulli tekee useita polttoainevalvontaiskuja ja seuraa siinä ohessa myös kuljettajien kuntoa ja veneiden varustusta.

Henrik Wahlroos eteläisen tullipiirin venevalvonnasta kertoo, että pelkästään eteläisen tullipiirin kymmenen miehen venepartio valvoi viime vuonna valtiolle satojentuhansien eurojen verotulot polttoaine- ja muun verovalvonnan tuloksena.

- Aloitimme huviveneilyn seuraamisen viime vuonna, sitä ennen keskityimme polttoaineen myyjiin. Tänä kesänäkin olemme jo lähettäneet näytteitä tullilaboratorioon analysoitaviksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.