Tyly YouTube-video: Tämä puoli ylöspäin!

Innostuneeksi veneilijäksi itseään tituleeraava lukijamme Jari H. lähetti viestin. Jari oli koleana päivänä seikkaillut lämpimikseen YouTubessa etsimässä veneilyyn liittyviä videoita. Hän oli löytänyt useita, mutta yksi suorastaan särki hänen sydämensä.

Jari kehottaa kaikkia veneilijöitä katsomaan videon, vaikka sen opetus liittyykin lähinnä veneilykauden alkuun.

Jari siis kauhistui videon sisällöstä. Samalla hän kuitenkin kertoo ymmärtävänsä entistä paremmin, miksi niin monen pakkauslaatikon päällä on teksti tämä puoli ylöspäin.

Joillekin tavaroille kun on ilmiselvästi varsin tärkeää, että juuri se oikea puoli sojottaa kohti taivasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.