Uniti on paljon lupaava sähkökummajainen Ruotsista

Kevyen L7e-luokan ajoneuvon valmistaja puhuu 300 kilometrin toimintasäteestä ja terhakasta kiihtyvyydestä.

Suomessa on useita vuosia kuiskittu täyssähköisestä urheiluautosta Toroidionista. Koemalli Toroidion 1MW Concept on monissa tapahtumissa esiteltykin, mutta johonkin hanke tuntuu tyssänneen.

Ruotsissa on lähdetty ajoneuvojen sähköistymiseen täysin toisella reseptillä. Landskronassa toimiva startup-yritys Uniti näyttää etenevän vakaasti sähköajoneuvonsa tuotekehityksessä. Yhtiöllä on lähes tuhat ennakkotilausta, joukkorahoituksessa on ylitetty tavoitteeksi asetettu 20 miljoonaa kruunua (= reilut 2 miljoonaa euroa) ja kumppaneiksi on löytynyt muutamia suuryrityksiä (mm. Siemens, Kuka Robotics).

Uniti esitellään tiedotusvälineille ensimmäisen kerran 7. päivänä joulukuuta.

Ajoneuvo painaa kevyiden materiaaliensa ansiosta vain noin 450 kiloa, eli se luokitellaan myös Suomen lain mukaan nelipyöräiseksi moottorikäyttöiseksi L7e-luokan ajoneuvoksi. Kahden sähkömoottorin tuottamaksi maksimitehoksi kerrotaan 54 hevosvoimaa, ja ajoneuvon kiihtyvyydeksi 0–120 km/h ilmoitetaan 3,5 sekuntia. Toimintasäteeksi luvataan 300 kilometriä ja huippunopeudeksi 130 kilometriä tunnissa.

Uniti ilmoittaa ajoneuvon tarkan hinnan vasta lanseerauksessa eli kuukauden kuluttua, mutta "tavoitehinnaksi" on ilmoitettu 20 000 euroa.

Ensimmäiset autot toimitetaan ostajille alkuvuodesta 2019.

Uniti siis lupaa melko paljon. Pian tiedämme, onko kunnon startup-hengessä siirretty teknisissä faktoissa vastuu kuulijoille vai esitelläänkö Landskronassa kelpo citykuljetin.