Vaajakosken ympyrään opastetaulujen viidakko

Lokakuun lopulla alkaneet Vaajakosken liikenneympyrän muutostyöt etenevät odotettua hitaammin. Remontin oli määrä kestää 4-6 viikkoa, jolloin uudistunut ympyrä olisi valmistunut viimeistään joulukuun ensimmäisellä viikolla.

- Lumisateet ja märät sääolosuhteet sekä opastetaulujen toimitusajat ovat hidastaneet töitä niin, että näillä näkymin ympyräremontti valmistuu aikaisintaan joulukuun puolivälissä, sanoo projektivastaava Teppo Mäkinen Destia Oy:stä.

Vanhan ympyrän keskiosan purkutyöt ovat nyt loppusuoralla, ja uuden ympyrän keskiosan rakentamista aloitellaan.

- Uudet ajoratamerkinnät saadaan toivottavasti tehdyksi ensi viikolla, jos lumi ja sohjo sulavat sitä ennen pois. Merkinnät on tarkoitus maalata keskiviikkona, Mäkinen toteaa.

Liikenneruuhkia aiheuttanut ympyrä muutetaan remontissa takaisin kaksikaistaiseksi. Ympyrän keskikehää siirretään etelän suuntaan noin viisi metriä.

Peltikolareiden välttämiseksi uudessa kiertoliittymässä panostetaan liikenteenohjauksen selkeyteen. Opasteet ja viitoitus uusitaan kokonaan ja raskas liikenne ohjataan liikennemerkeillä käyttämään ympyrän ulointa kaistaa. Liikennetutkimuksen perusteella tehtyjen muutosten odotetaan parantavan kiertoliittymän toimivuutta.

Opasteiden asennus sotkee liikennettä

Ajokaistojen yläpuolelle kiinnitettävien opastetelineiden eli portaalien pystytys käynnistyy aikaisintaan viikon kuluttua.

Ympyrän eri tulosuuntiin asennetaan kaikkiaan noin 30 uutta opastetaulua. Ajokaistojen yläpuoliset opasteet ja telineet nostetaan paikoilleen nostureiden avulla, mistä aiheutuu lyhyitä liikennekatkoksia.

- Pysähdykset kestävät maksimissaan kymmenen minuuttia, Mäkinen sanoo.

Muutostöiden aikana liikenneympyrässä on käytössä vain ulommainen kaista. Sisin kaista on varattu työmaa-alueeksi remontin valmistumiseen saakka. 30 kilometrin tuntinopeusrajoitus on voimassa kaikista tulosuunnista noin 150 metrin etäisyydellä ympyrästä.

- Remontin aikana työmaalla liikkuu paljon työkoneita ja -miehiä, joten autoilijoilta toivotaan ympyrän kohdalla erityistä varovaisuutta, Mäkinen muistuttaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .