Viereen pysäköityä autoa kolhiva häipyy lähes aina

Brittiläinen autoalan yritys BCA (British Car Auctions) selvitti, kuinka usein autot saavat kylkiinsä pikkulommoja, viiltoja tai kolhuja parkkipaikoilla, kun omistaja on poissa autoltaan. Peräti kaksi kolmasosaa yli viisi vuotta autoilleista vastasi kärrynsä joutuneen jonkinlaisen pikkuvahingon kohteeksi. Se sinänsä ei yllätä ketään, joka on parkkeerannut autonsa kauppakeskusten yleensä minikokoisiin parkkiruutuihin. Tilaa on niin vähän, että esimerkiksi ovia avaavia lapsia saa vahtia ja varoitella alvariinsa.

Ehkä vielä yllättävämmän vastauksen BCA sai jatkokysymykseen, jossa kysyttiin, selvisikö kolhun aiheuttajan henkilöllisyys. Vain kolmessa tapauksessa sadasta oli parkkipaikalla viereistä autoa kolhinut joko jättänyt yhteystietonsa tai jäänyt paikalle odottamaan kolhitun auton omistajaa.

Jos Suomessa tehtäisiin vastaava tutkimus, tulos olisi arvatenkin ihan toinen. Umpirehellisessä Suomessa kaiketi ainakin 97 prosenttia kolhijoista vastaa törttöilyistään rehdisti ja ilmoittautuu tavalla tai toisella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.