Yhdellä autolla voi pärjätä koko ikänsä – Leenalla Polo on ollut jo 22 vuotta

Autotoimitus kävi tällä viikolla syntymäpäivillä, sillä Nisulankulman Polo täytti 30 vuotta. Harvinaisen hyvin on aika kohdellut Poloa, muutama kolhu kyljessä ja pieniä maalipinnan rikkoontumisia, mutta muuten kaikin puolin siisti ja huoliteltu ikäisekseen.

Jossain muussa maassa auto olisi jo laitettu museoon tai romuttamoon, täällä meillä se porskuttaa menemään jatkuvassa ajossa. Yötkin saa viettää tallissa. Kuluvia osia on jouduttu vaihtamaan. Etupyörän laakeri ei kestänyt 30 vuotta. Iskunvaimentimet, jarruletkut, jakohihna ja niveliä on vaidettu, mutta ei mitään isompaa. Tänä vuonna piti vaihtaa venttiilikopan kansi. Moottoria tai vaihteistoa ei ole tarvinnut avata.

– Se on minut ensimmäinen auto. Hämeen Autovarusteesta ostin sen käytettynä vuonna 1996. Kahdeksan vuotta se oli palvellut ensimmäistä omistajaa ja mittarissa oli 75000 kilometriä. Hinta- ja laatusuhde oston ratkaisivat. Malli oli minulle tuttu, kun enolla oli samanlainen Volkswagen Polo, kertoi auton vaiheista Leena Lahtinen.

Pitkiä matkoja autolla ei uusi omistaja autolla ajanut. Ensimmäisinä vuosina ei talvisin ajettu ollenkaan. Kerran Pololla on käyty Pihtiputaalla. Yleisimmät ajot ovat kauppareissuja ja kesällä ajetaan paljon mökille. Yhdensuuntainen matka on 25 kilometriä. 22 vuoden aikana mittariin on kertynyt yhteistä matkaa noin 70000 kilometriä. Vuositasolla se on vain noin 3200 kilometriä.

– Pääasia minulle on, että auto on luotettava. Kertaakaan se ei ole minua tielle jättänyt. Moottori hörähtää käyntiin aina, jarruja kehui katsastusmieskin, kaikki tarvittava toimii ja auto on yksinkertainen. Siinä tulee 22 vuodessa sellainen luottamuksen tunne autoon. Välillä tuleekin sanottua, että eiköhän Polo lähdetä mökille, kertoi Leena autostaan.

Eräänä syksyisenä iltana joku autonkähveltäjä yritti kerrostalon pihasta varastaa Polon. Ovi oli tiirikoitu auki. Kaikki johdot oli kojelaudan alta vedetty esiin, mutta vaikka kuinka johtoja yhdisteli, Polo ei suostunut kotipihastaan lähtemään mihinkään. Sen jälkeen auto on ajettu lukittavaan talliin joka ilta.

– Se on minulle autona tuttu ja turvallinen. Sopivan pieni ja näppärä. Mökkitielle siinä on sopivan korkea maavara. Ohjaus on tarkka ja tällä on hyvä ajaa. Onhan nuo mies ja poika yrittäneet saada minua vaihtamaan nuorempaan, mutta se on sellainen juttu, että tällä minä ajan niin pitkään kuin auto kulkee tai kuskilla kortti pysyy, jatkoi tyytyväinen syntymäpäiväsankarin omistaja.

Katso video Leenan ja Polon kestävästä suhteesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.