Hiljaa hyvä tulee – pitkällä valotusajalla valokuvaan saa unenomaisen tunnelman

Olen luontokuvaajana aina ollut vannoutunut terävien kuvien ystävä. Normaalisti karsin tarpeettomina kaikki vähänkin epäterävät ruudut pois tietokoneen muistia täyttämästä.

Pääkohteitani ovat perinteisesti olleet eläimet ja kuvaustapana lähinnä dokumentointi. Tarkoitus on näyttää luonto sellaisena kuin sen itse olen nähnyt ja kokenut. Toisaalta uusien näkemysten etsijänä olen tänä talvena joutunut joustamaan tästäkin periaatteesta.

Talvella eläimet ovat kirjaimellisesti usein kiven alla ja vaikeasti löydettävissä, saati kuvattavissa. Sulapaikoilla olenkin muutaman kerran innostunut kokeilemaan aivan periaatteideni vastaista kuvaustapaa. Pitkällä suljinajalla virtaavan veden liikkeen ja koko sulapaikan voi ikuistaa aivan toisinkin. Kun liikettä ei pyrikään pysäyttämään vaan malttaa mielensä hieman pidempään, on lopputulos aivan toisennäköinen. Sopivasti valittu suljinaika tekee kuvasta utuisen, suorastaan unenomaisen vaikutelman antavan otoksen. Lopputulos on jotain muuta kuin mitä omin silmin voi paikanpäällä nähdä.

Nopea suljinaika pysäyttää veden liikkeen ja vastaa siten eniten paikanpäällä saatavaa vaikutelmaa. Hyvin pitkä, useita sekunteja kestävä, valotus puolestaan hävittää jo vaikutelman vedestä ja muuttaa sen pelkäksi uduksi.

Itse miellyin useimmiten kuviin, joiden valotusajat vaihtelevat kymmenesosa sekunnin ja kahden sekunnin välillä. Niissä veden vielä mieltää vedeksi ja sopivassa valossa yksittäisten vesipisaroiden liikekin piirtyy mukaan. Jutun avauskuva on esimerkki juuri tällaisesta otoksesta, sen valotusaika on ¼ s. Toisaalta riittävän abstrakti lopputulos voi antaa mukavasti tilaa katsojan mielikuvitukselle.

Hetkellisen uutuudenviehätyksen jälkeen heräsivät pian taas eläinkuvaajankin vaistot. Tämän pitkän valotusajan tekniikan ja eläinkuvan yhdistäminen alkoi kiehtoa.

Talviselta sulapaikalta löytyy oikeastaan vain yksi otus, jonka kanssa asiaa voi lähteä yrittämään. Toisinaan koskikara malttaa pitää pieniä taukoja sukeltelun ja höyhenpeitteen huollon välissä. Pari kertaa olen osunut sopivasti paikalle ja päässyt yrittämään terävänä piirtyvän eläimen ja pitkän suljinajan yhdistämiseksi.

Laatua onnistuneeseen kuvaan on luonnollisesti pitänyt hakea määrän kautta. Muutaman sadan ruudun seasta löysin yhden melko onnistuneenkin kuvan - tai ainakin se vastaa sitä mielikuvaa mitä lähdin hakemaan.

Sarjan aikaisemmat osat löytyvät osoitteesta: http://www.ksml.fi/aiheet/Luonto_kuvaan

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .