Hirvien aiheuttamille taimikkotuhoille ei näy loppua

Kannan rajoittamisella, tiheillä taimikoilla ja lehtipuupusikoiden perkaamisella voidaan vähentää hirvien taimikkovahinkoja.

Hirvi on metsien suurin taimikkotuholainen, jonka vaikutus puuston kehitykseen ja laatuun ulottuu taimikkovaiheesta aina päätehakkuuseen asti.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Juho Matalan mukaan Suomessa on todettu 520 000 hehtaarilla hirvien aiheuttamia metsikön laatua alentaneita tuhoja.

Valtaosa tuhoista on mäntytaimikoissa, joiden pinta-alasta 16 prosentilla on hirvituhoja. Keski-Suomessa luku on pari prosenttiyksikköä korkeampi.

Tilastojen mukaan hirvien aiheuttamien vahinkojen määrä kaksinkertaistui 2000-luvun alussa verrattuna esimerkiksi 1980- ja 1990-lukujen vaihteeseen.

Vuosituhannen alun huippuvuosista hirvien määrää on pyritty vähentämään, mutta kanta on edelleen voimissaan. Viime syksyn jahdin jälkeen kannan koko oli noin 88 500 hirveä.

 

Hirvelle tärkeintä talviravintoa ovat 10–20 vuotta kasvaneet männyntaimet, jotka ovat kasvaneet 1–3 metrin korkeuteen. Taimikkovahinkojen kannalta ongelmallista on se, että osaa vahingoista ei aina havaita.

Hirven hampaat saavat aikaan erilaisia kuorivaurioita ja latvataitoksista rungon sisään jää laatuvikoja.

– Tyypillinen vika on rungon mutka tai niin sanottu poikaoksa, jossa vioittuneen puun latvan paikan on ottanut sivuoksa. Vika näkyy viimeistään sahalla ja johtaa usein sahatavaran hylkäämiseen, Juho Matala sanoo.

 

Metsätalouden kannalta etenkin talviaikainen syönti aiheuttaa ongelmia, mutta kesällä ja syksyllä on mahdollisuus yrittää hillitä hirvien aiheuttamia taimikkotuhoja.

Juho Matala toteaa, että hirvikannan pitäminen kohtuullisella tasolla on keskeinen tekijä taimikkotuhojen vähentämisessä. Hän pitää hyvänä metsästyslain uudistusta, joka sallii metsästyksen jatkamisen ensi vuodesta alkaen myös tammikuun puolelle, jolloin hirvet ovat vielä talvilaidunmailla.

– Kun kanta saadaan alemmalle tasolle, metsänhoidolliset toimenpiteet alkavat purra paremmin.

Kaikkein tärkeimmäksi menetelmäksi Matala nostaa taimikon varhaisperkauksen, jossa lehtipuita ei päästetä kasvamaan liikaa.

– Jos lehtipuusto pääsee ohi männystä, varjossa kasvaneet männyt eivät kehitä normaalilla tavalla haitta-aineita ja hirvi syö mielellään juuri näitä taimia. Tavoitteena on, että puusto kehittyy mahdollisimman nopeasti ohi taimikkovaiheesta.

 

Yksi keinoista on valita kasvatukseen sellaisia puulajeja, jotka eivät ole hirvelle mieluista ravintoa. Tällainen on esimerkiksi kuusi.

– Kuusi ei ole kuitenkaan järkevä ratkaisu karuilla kasvualueilla. Toisaalta puukantaa yksipuolistetaan liikaa, jos istutetaan suuria määriä kuusta, Matala sanoo.

Hän pitääkin olennaisena, että hirvivahinkoalttiilla alueilla pyritään kasvattamaan mahdollisimman tiheä ja hyvin kasvava mäntytaimikko, jotta hirvien vieraillessa jää myös ”särkymävaraa”.

– Parhaiten se onnistuu kylvämällä, mutta tässä menetelmässä on maalajirajoitteensa. Hienojakoiselle maalle sopii istutus.

 

Hirvituhojen hallinnassa käytetään myös syönninestoaineita, mutta aineen siveleminen puihin on kohtuullisen työlästä. Menetelmä sopiikin siksi melko pienialaisiin taimikoihin.

– Tällä hetkellä on hyväksyttyä käyttää tiettyä lampaanrasvasta valmistettua tuotetta. Se on ympäristölle vaaraton, mutta maistuu hirven suussa pahalle. Syönninestoainetta pitäisi lisätä vuosittain, jotta hirvi oppisi jättämään alueen rauhaan, Juho Matala mainitsee.

Tutkija on ollut testaamassa myös erilaisia pelättimiä ja ”hajustimia”, mutta ne eivät osoittautuneet kovinkaan toimiviksi.

– Vaikka joku pelätin saattoi aluksi säikäyttää hirviä, niin lopulta hirvet tottuivat hyvin nopeasti niihin. Testasimme kerran myös hajusteella käsiteltyä nauhaa. Hirvet katselivat nauhaa muutaman päivän, mutta sen jälkeen ne kävelivät aidan yli syömään.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .