Kangasperhosen kannoilla

Palstalla kuvaamisen ammattilainen antaa vinkkejä sekä kertoo omista kokemuksistaan.

Kangasperhonen on pieni, mutta korea siivekäs. Se on usein ensimmäinen keväällä kuoriutuva päiväperhonen ja ehtii lentoon heti pian aikuistalvehtijoiden jälkeen. Aikaisina vuosina ensimmäisiä kangasperhosia voi nähdä etelässä jo huhtikuun lopussa. Keski-Suomen korkeudella lento alkaa normaalisti toukokuun alkupuolella ja jatkuu pitkälle kesäkuuhun. Lajinimi viittaa lajin esiintymispaikkoihin eli kangasmetsiin. Lajin toukat viihtyvät monilla kasveilla. Erityisen suosittuja ovat kanervakasvit, puolukka, mustikka, juolukka ja hiirenvirna sekä vielä apilatkin. Kangasperhonen kuuluu kuitenkin sinisiipisiin ja on itse asiassa nopsasiipi. Tämä onkin kirvoittanut joitakin tahoja antamaan sille uuden nimen, vihernopsasiipi. Se on helppo tunnistaa siipien alapinojen metallinhohtoisesta vihreästä väristä. Siipien yläpinnat ovat yksivärisen tummanruskeat. Tätä on kuitenkin vaikea päästä näkemään, sillä aina levätessään perhoset pitävät siipensä tiukasti yhdessä. Lennossa laji on ripeäliikkeinen ja näyttää melko tummalta. Kangasperhonen esiintyy yleisenä lähes koko Suomessa.

Yleinen ja runsaslukuinen kangasperhonen ei ole vaikea kuvattava. Lajikuvan saa vaikka joka kevät, kunhan vain malttaa lähteä retkelle. Itse ehdin kuvata lajia vuosikaudet, mutta sitten piti yrittää keksiä jotain muuta kuin pelkät peruspönöt. Aloin miettiä, että mitä muuta nämä pienet siivekkäät tekevät kuin kököttävät paikallaan, kuten kaikissa siihenastisissa kuvissani. Perhoset elävät parikin viikkoa, joten niiden on syötävä. En kuitenkaan heti muistanut nähneeni kangasperhosta kukilla ruokailemassa. Päätin keskittyä etsimään tällaista tapahtumaa. Ensimmäisenä törmäsin juhannusviikolla perhosvanhukseen, joka haki ravintoa niittyleinikin kukasta. Suuren osan siivistään menettänyt yksilö kertoo samalla kaiken kauniin katoavaisuudesta.  Siivistä on hävinnyt jo kaikki metallinkiiltokin, kerrankin erilainen kuva kangasperhosesta. Seuraava erikoisuus sattui kohdalleni eräänä toukokuisena iltana. Olin retkeillyt suolla ja hieman ennen tietä oli edessä pieni suolampi, jonka rannoilla kukki useita vaiveroita. Yllätyin melkoisesti, kun useilla kukilla vieraili päiväperhosia. Joukossa oli myös muutamia kangasperhosia. Ilmeisesti vaivero on melkoisen hyvä, mutta melko tuntematon perhoskukka. Sain muutamia mukavia ruutuja vaiverossa innokkaasti tankkaavasta kangasperhosesta.

Kangasperhosen vaatimaton väritys jää ihmisiltä näkemättä, kun laji ei koskaan lepää avoimin siivin. Ruskeaa näki vilkkuvan vain otusten noustessa siivilleen. Tarvittiin siis lentokuva. Helpommin sanottu kuin tehty. Jokainen lentävän kangasperhosen nähnyt voi aavistaa vaikeudet, joita lentokuvien saantiin liittyy. Pieni, nopea ja kiivaasti lentävä laji on enemmän kuin hankala kuvattava. Aluksi yritin kuvia lähikuvausobjektiivilla. Aina, kun perhonen pyrähti lentoon, laukaisin sarjan. Turhaa touhua, omat reaktioni olivat aivan liian hitaita ja perhonen ehti aina karkuun. Seuraavaksi kokeilin ennakoida perhosen liikkeitä. Ei toiminut tämäkään, emme olleet lainkaan samalla aaltopituudella. Lopulta päätin kokeilla laajakulmia. Tarkennus valmiiksi, hyvin lyhyt suljinaika ja menoksi. Vanhoja mustavalkofarsseja matkien kirmailin metsäteillä laukoen kameraa lonkalta. Muutaman tuhannen ruudun jälkeen sain yhden melko kelvollisenkin otoksen, jossa näkyy siipien yläpintojen vaatimaton väritys. Laajakulmalla mukaan saa myös aavistuksen perhosen elinpaikasta.

Seuraavana listalla voisi olla kuva parittelusta. Sellaista en ole koskaan nähnyt, mutta täytyyhän sellaistakin tapahtua. Monien melko tavallisienkin lajin paritteluja on vaikea havaita. Toisia perhosia näkee useinkin suvunjatkamispuuhissa. Pihlajaperhosia ja monia sinisiipiä tapaa useinkin näissä puuhissa. Nokkosperhoset sen sijaan parittelevat lähinnä pimeään aikaan ja hakeutuvat silloinkin piiloon. Kenties kangasperhoset ovat yhtä häveliäitä toimissaan.