Karvamato hangella on varma kevään merkki

Juttusarjassa kuvaamisen ammattilainen antaa vinkkejä sekä kertoo omista kokemuksistaan.

Viimeistään huhtikuussa alkaa perhoskausi Keski-Suomenkin korkeudella. Lämpimät päivät voivat houkutella aikuisena talvehtivia päiväperhosia liikkeelle suojistaan.

Ensimmäisenä ilmaantuu usein nokkosperhonen. Öisessä suojasäässä tapahtuu myös. Puolukkapiiloyökköset ovat herkkiä lähtemään liikkeelle, jos lämpötila pysyy pitkään plussan puolella, myös nämä yöperhoset ovat aikuistalvehtijoita. Aikaisin kuoriutuja on koivuntyttöperhonen, joka on viettänyt talven kotelon suojissa mutta jo aikuiseksi kehittyneenä. Näin se on heti valmis lähtemään liikkeelle, kun vain säät sen sallivat.

Liikkeelle lähtee myös ruostesiiven toukka. Se on syönyt itsensä täyteen mittaa jo syksyllä ja viettänyt talven suojaisessa kivenkolossa tai karikkeen kätköissä. Kevät aurinko ja talvehtimispaikkaan sulava vesi tekevät tehtävänsä ja toukat alkavat hakeutua sopiville koteloitumispaikoille. Tämä tapahtuu jalkapatikassa.

Ruosteenruskea, noin viisisenttinen karvamato ilmaantuu kirkkaille keväthangille kipittelemään – varma kevään merkki.

Uhkarohkeaa – vai onko sittenkään?

Tumma toukka valkoisella hangella, äkkipäätä ajatellen melkoisen uhkarohkea temppu, sillä suojaväristä tai nopeasta liikkeestä ei ole tietoakaan.

Ruostesiipi ei kuitenkaan ole oikeastaan minkäänlaisessa vaarassa. Päästäiset eivät hangelle päiväsaikaan uskaltaudu, joten aurinkoinen ilma on kaikin puolin sopiva aika lähteä liikkeelle. Toukan pitkä ja tuuhea karvapeite on erinomainen suojakeino muita saalistajia vastaan. Suomessa esiintyvistä linnuista oikeastaan vain käki suostuu syömään karvaisia toukkia. Tässä vaiheessa vuotta käet ovat kuitenkin vielä kaukana Afrikan lämmössä.

Itse olen kerran syksyllä nähnyt, kun nuori kivitasku yritti pistellä karvamatoa suihinsa, mutta antoi lopulta kuitenkin periksi – ei maistunut karvakasa.

Sopivan koteloitumispaikan, kivenkolo tai juurakonalus, löydettyään toukka kehrää tulevan kotelon suojaksi ohuen kotelokehdon. Kehdon suojaksi käytetään osa pitkistä toukkakarvoista. Aikuinen ruostesiipi kehittyy kotelon suojissa muutamassa viikossa.

Etelä- ja Keski-Suomessa aikuiset ruostesiivet kuoriutuvat toukokuun loppupuolelta alkaen. Lapissa aikuisia perhosia voi nähdä lennossa vielä pitkällä heinäkuussa. Ruostesiivet kuuluvat ns. siilikkäisiin, joiden nimi tulee toukkien karvaisesta ulkonäöstä. Useimmat lajit ovat aikuisina lyhytikäisiä eivätkä kaikki edes nauti mitään ravintoa tässä elinkaarensa viimeisessä vaiheessa. Lämpiminä kesinä ruostesiipi ehtii tehdä loppukesäksi etelään vielä toisen sukupolven. Aikuisiin perhosiin törmää melko harvoin sillä laji on liikkeellä usein vasta hämärissä ja yöllä. Toisinaan perhoset innostuvat lentelemään päivälläkin, mutta ovat nyt tavattoman nopealiikkeisiä ja katoavat helposti silmistä, viimeistään sukeltaessaan aluskasvillisuuden suojiin.

Laji on levinnyt yleisenä aivan koko Suomeen. Se viihtyy hyvin monenlaisissa ympäristöissä, sillä lajin toukat eivät ole nirsoja ruokansa suhteen. Niille kelpaavat useimmat matalat kasvit ja lehtipuiden lehdet, oikeastaan vain havupuut eivät ole niiden ruokalistalla.

Ruostesiiven toukka on jokaisen helppo vaikka itse kasvattaa aikuiseksi perhoseksi. Karvaisen toukan voi varovasti siirtää hangelta lasipurkkiin, johon on valmiiksi laitettu esim. rypistettyä sanomalehtipaperia. Toukka asettuu melko nopeasti sen suojiin ja koteloituu. Purkin kanneksi voi laittaa harson ja sitä pitää hieman kastella tulevien viikkojen aikana. Purkkia ei pidä jättää suoraan auringonvaloon, ettei se kuumene liikaa. Toukokuussa purkkia pitää seurata päivittäin, sillä yhtenä aamuna sen sisältä löytyy aikuinen ruostesiipi, jonka voi, hetken ihailun jälkeen, vapauttaa luontoon lentelemään. Kuvaajalle tällainen muodonvaihdoksen seuraaminen antaa mahdollisuuksia tavallistakin monipuolisempaan kuvaamiseen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .