Kaunis kesäpäivä on hyönteiskuvaajan unelma – katso mitä kameraan tarttui

Heinäkuun puoliväliin osui kohdalle yksi melko lämmin ja aurinkoinenkin päivä. Tänä kesänä harvinainen sää mahdollisti hyönteismaailman kuvaamisen. Olimme perhevierailulla Lohjalla, joten paikaksi valikoitui eteläsuomalainen joutomaakenttä. Paikalla on aiemmin toiminut kaatopaikka, mutta nyt siistitty ja maisemoitu alue on mitä mainioin hyönteispaikka. Kasvillisuutena on vielä paljon kukkia, joten perhoset ovat täällä kuin kotonaan.

Olin alkukesällä hieman päivittänyt kuvauskalustoani ja nyt pääsin sitäkin testaamaan myös tositoimissa. Vaihdoin pois valovoimaisen, mutta samalla myös suuren ja varsinkin painavan 300-millisen telen. Tilalle sain toisen vastaavan mittaisen objektiivi, jonka koko ja ennen kaikkea paino ovat vain kolmasosa entisestä.

Valovoimassa menetys on yhden aukon verran, joka nykykameroilla on kompensoitavissa herkkyyden lisäyksellä. Uusi vekotin myös tarkentuu niin lähelle, että sillä voi kuvata hyönteisiä ilman mitään apuvälineitä. Keveys, pieni koko ja tehokas kuvanvakain tekevät objektiivin käsivarakäytön helpoksi, ainakin teoriassa. Itse vierastan jalustan käyttöä hyönteisten kanssa. Useimmiten sen käyttö vain pelottaa kohteet pois ennen kuin kuvausta ehtii edes aloittaa.

Paikalle liitää vilkas perhonen

Ensimmäisenä kohdalle osuu rinnehopeatäplä. Kohdalle osuvat koiraat ovat hyvin innokkaita lentelijöitä ja etsivät herkeämättä naaraita. Pienellä kiertelyllä löytyy myös yksi tuore naaras, joka asettuu hetkeksi myös ruokailemaan. Telellä kuvausetäisyys on sopiva, eikä vilkas perhonen turhaan hermostu.

Virmajuuren kukinnosta silmiin osuu kultakuoriainen. Se on rauhallisempi tapaus. Otus kömpii hitaasti kukinnossa ahmien samalla mettä yksittäisistä kukista. Nyt on tilaisuus kokeilla objektiivin lähikuvausetäisyyttä. Lähin tarkennusetäisyys (1,4 metriä) toimii varsin mukavasti kohtalaisen suurilla hyönteisillä. Uusi hankinta vaikuttaa onnistuneelta.

Lopulta käyttöä löytyy myös kuvausliivin taskussa pullottavalle laajakulmalle. Viime vuosina runsastuneet pyjamaluteet parittelevat läheisellä putkikasvilla. Samalle kukinnolle on eksynyt myös sylkikuoriainen, joten kolmikko päätyy samaan kuvaan.

Rauhallinen kuljeskelu kukkivalla kentällä on yksi hienoimpia tapoja viettää kaunista kesäpäivää. Kokemus jäi kertaluontoiseksi, seuraava aamu valkenee tutun harmaana ja sateisena – hyönteiskuvaajan pakkolomapäivä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Erä ja luonto

Luontokuvaaja pääsi pitkän talven jälkeen ulkotöihin: Jussi Murtosaaren tikkasavotassa yhteisymmärrys kuvauskohteiden kanssa syntyi varsin helposti

Lumihiutaleet näyttävät samanlaisilta, vaikka niissä on pieniä eroja – vain laboratoriossa on onnistuttu luomaan identtisiä hiutaleita

Miksi pohjantikka tekee havupuihin pieniä reikiä? Miksi lumettomassa metsässä on talvellakin vihreää? Asiantuntijat vastaavat

Lauri Ijäs tuntee Petäjäveden Urrian kolmion eläinlajit, mutta tänä talvena riistajälkien laskentaa Keski-Suomessa kiusaa lumipula

Luontokuvaaja otti kesästä kaiken irti: Suomen suurin ja komein vesiperhonen, jatulisirvikäs, suostui pitkän odotuksen jälkeen Jussi Murtosaaren kuvattavaksi

Lukija ihmetteli kummallista kuhinaa kukkaruukussa vehkapalmun juurella – Jyväskylän yliopiston tutkijatkin ihmettelivät pulleita pötkäleitä

Tero Linjama on äänittänyt lähes kaikkien Suomessa pesivien lintujen laulua – kiinnostusta tallenteisiin on Yhdyvalloissa asti

Sinitiainen oli vielä 1800-luvulla harvinainen näky, mutta nyt se on lintulautojen vakiovieras

Viime syksyn tikkavaellus toi Keski-Suomeen tuhansia nokankoputtajia idän ja kaakon suunnalta

Luontokuvaaja ikuisti karhujen köyrinnän juuri oikeaan aikaan Suomussalmella – homma alkoi kääntyä nautinnosta nääntymyksen puolelle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.