Kontiainen katosi pää edellä lapinpöllön suihin

Syyskuinen iltapäivä Pertunmaalla alkoi metsäretkellä.

Puolentunnin kiertelyn ja kuuntelun tuloksena oli kuulohavainto käpylintuparvesta ja yksittäinen närhen rääkäisy. Pöllö oli siis närhiltäkin piilossa, kun ne eivät riehaantuneet.

Olin tehnyt kierrokseni ja päätin palata takaisin paikallisen lintuharrastajan mökille. Kymmenen metriä ennen tietä silmäkulmassa vilahtaa harmaata. Nostan katseeni lähimmän kuusen oksiin ja lapinpöllö tuijottaa takaisin. Äänettömästi lentävää lintua on tavattoman vaikea havaita mikäli se ei liiku, nyt oli tuuria.

Kuvaaminen ei tuota vaikeuksia, sillä tämä lapinpöllö on tyypillinen lajinsa edustaja. Ihminen on kiinnostava vain hetken ja sitten sen voi unohtaa. Toisinaan lintu saattaa luoda katseen kameran ulkoiluttajaankin, ainakin jos jalan alla rasahtaa sopivan myyrämäisesti.

Otan peruskuvat ja siirryn juttelemaan mökin pihalle. Pöllö jää torkkumaan oksalle.

Aterian päätteeksi pöllö pyyhkii nokkansa männyn oksaan

Kaverin tuttava on tulossa Raumalta pöllöä katsomaan, mutta on vielä lähes tunnin matkan päässä. Päätämme pitää lintua hieman silmällä, jotta vältytään uudelta etsinnältä.

Puolen tunnin juttelun jälkeen lapinpöllö sujahtaa muutaman kymmenen metrin päähän uudelle oksalle. Vilkaisen otusta kiikareilla ja huomaan sen saaneen saalista. Kuvaaja herää ja kasaan kaluston uudelleen. Objektiivin läpi näkyy hyvin, että linnun saaliiksi on jäänyt maamyyrä eli kontiainen.

Mainio saalis, jonka pöllö on saanut jo hengiltä mutta ei ole vielä nielaissut. Pienen empimisen ja huolellisen asettelun päätteeksi lintu tarttuu kontiaista päästä ja nakkaa niskansa taakse. Hetkessä saalis katoaa pää edellä ja kokonaisena pöllön suihin. Muutama varmistava nielaisu ja ateria on päättynyt. Siistinä lintuna lapinpöllö puhdistaa ruokailun päätteeksi nokkansa huolellisesti paikallisen männyn oksaan. Ylimääräinen veri ja turhat karvat pyyhitään pois.

Sain nopeasta tilanteesta muutaman kuvankin ja olin tyytyväinen, sillä näkymä kohteeseen oli esteetön ja matkaakin vain kolmisenkymmentä metriä. Siirryn takaisin mökkitielle ja pöllö jää ansaituille ruokaperäsille omalle oksalleen.

 Samalla tielle ilmestyy auto, raumalainen kaveri saapui. Nopeasti hän jalkautui ja kysyi linnun sijaintia. Se näkyi osittain puiden välistä vajaan sadan metrin päässä. Kaveri haravoi hetken metsää kiikareillaan ja kasvoille nousee tyytyväinen hymy. Ehdotin siirtymistä hieman lähemmäksi, jotta lintua voisi kunnolla ihailla. Neljä tuntia pöllön perässä ajaneen harrastajan vastaus pääsee kuitenkin yllättämään: ”ei tarvitse, näin sen jo”.

No, lintujakin voi harrastaa eri tavoin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .