Kuoriaisista innostunut

Lukion biologian opettaja sai Heli Vainion kiinnostumaan kovakuoriaisista. Innokas keräilijä on löytänyt jo monia harvinaisuuksiakin.

Jyväskylän yliopistossa ekologiaa ensimmäistä vuotta opiskelevalla Heli Vainiolla , 20, riittää tekemistä vapaa-aikana. Kovakuoriaisten kerääminen on vienyt eri puolille Suomea ja Viroon saakka. Maastoretken jälkeen aikaa kuluu kuoriaisten käsittelyyn, kokoelman järjestelyyn ja tietojen arkistointiin.

– Jokainen kuoriainen ilmoitetaan hyönteistietokantaan, johon löydöstä kirjataan sen tieteellinen nimi, löytöpaikka koordinaatteineen ja löytöaika. Harrastajien ilmoittamat tiedot ovat arvokkaita myös alan tutkijoille, Vainio kertoo.

Eurasta kotoisin olevalle Vainiolle kokoelma on sen verran tärkeä, että hän toi sen mukanaan opiskelija-asuntoon Jyväskylän Keltinmäkeen. Kokoelmassa on noin 650 lajia ja yksilöitä useita tuhansia.

Laatikosto kokoelmaa varten on tehty mittatilaustyönä, ja siinä on vielä tilaa uusille löydöille. Suomen suurin heimo, lyhytsiipiset kovakuoriaiset, puuttuu vielä kokonaan.

– Otukset ovat kannellisissa laatikoissa, samanlaisissa, joita luonnontieteelliset museot käyttävät. Kokoelma noudattaa taksonomista luokitusta, ja jokaisesta yksilöstä löytyvät tarkat tiedot.

Tavoitteena on saada ainakin tuhannen lajin raja rikki.

– Suomessa on vain muutama harrastaja, jolla on kokoelmassaan yli 3 000 lajia.

Vainio kiinnostui luonnon tutkimisesta jo yläkoulussa. Lukiossa biologian opettaja sai hänet innostumaan kovakuoriaisista.

– Alkuun pääsi hankkimalla tietoa netin keskustelupalstoilta, muun muassa hyönteisfoorumilta. Facebookin harrastajaryhmissä keskustelu pienistä otuksista käy vilkkaana. Some tuo sosiaalisuutta harvinaiseen harrastukseen.

Keräilyn alussa kovakuoriaisia löytää helposti. Esimerkiksi leppäkerttujen kovakuoriaisheimoon kuuluva ruutupirkko ja seitsenpistepirkko ovat monille tuttuja jokapaikanlajeja.

– Kun yleisimmät lajit on löydetty, on vaihdettava maisemaa. Esimerkiksi suot, lehtometsät ja vesistöjen lähimaastot tarjoavat mahdollisuuden mielenkiintoisiin löytöihin. Odotan, että pääsisin tutkimaan Lapissa eläviä kovakuoriaisia, Vainio kertoo.

Tavallisimpia pyyntimenetelmiä ovat haavi, pyydyskuopat ja karikkeen seulonta. Vainio myöntää, että aluksi hän ei erityisemmin halunnut koskea hyönteisiin. Hämähäkit inhottavat edelleen, mutta eläviin ”koppiksiin” koskeminen on jo luontevaa.

Tunnistaminen on toisinaan hankalaa, sillä kovakuoriaisheimoja on Suomessakin yli 90.

– Usein heimon tunnistaminen auttaa pääsemään jäljille suvusta ja lajista, Vainio toteaa.

Nuori keräilijä saa tunnistamiseen apua kokeneilta konkareilta. Lajin määrityksessä auttavat muun muassa alan mestarina tunnettu Ilpo Rutanen, Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Ilpo Mannerkoski ja Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmakoordinaattori Jaakko Mattila.

– Jos valokuva ei riitä tunnistusta varten, koko ötökkä lähtee postitse tutkittavaksi, Vainio kertoo.

Haaviin on tarttunut myös harvinaisuuksia. Ahvenanmaalta hän bongasi Bagous claudicans -kärsäkkään, joka oli ensimmäinen havainto seudulla. Manner-Suomessakin niitä on tavattu aikaisemmin vain kaksi yksilöä.

Viime kesänä Vainio kartoitti Metsolan luonnonsuojelualueella Eurassa kovakuoriaisia. Pyydyksiin eksyneet kärpäset hän toimitti Turun yliopiston tutkijoille ja sai jonkin ajan kuluttua yllättävän sähköpostiviestin. Kärpästen joukossa oli Megaselia albicans -laji, mikä oli siitä ensimmäinen havainto Suomessa.

– Olihan se melkoinen työvoitto. Lisäksi löysin muutaman kovakuoriaisen, joita ei Satakunnassa aikaisemmin ole tavattu, Vainio kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.