Lintu on pulassa kun gps pettää – kuhankeittäjä, jonka olisi pitänyt olla jo ihan muualla, putkahti Tampereelle

Tampere 12.11., + 4 astetta ja vesisade.

Kello on 11 ja pispalalaisen rivitalon seinustalla kyhjöttää osittaisessa sateen- ja tuulensuojassa muutama kameranulkoiluttaja. Ensimmäinen kuvauskeikka lähes kuukauteen ei säällä hemmottele.

Katse on silti tiukasti viereisen talon kulmalla kiipeävässä villiviinissä ja sen marjatertuissa. Puoleen tuntiin ei ole tapahtunut mitään ja kalusto ja kuvaajat alkavat kastua. Hiljaista jupinaa ja muminaa siitä, että kohta se tulee.

Paikalla on säännöllisen epäsäännöllisesti vieraillut kuhankeittäjä. Ajatus marraskuisesta hyönteissyöjästä tuntuu lähes mahdottomalta.

2000-luvulla ankarasti taantunut laji on 15 vuodessa muuttunut elinvoimaisesta erittäin uhanalaiseksi. Suomen nykyinen pesimäkanta on arvioitu jonnekin 2 000–3 000 parin tienoille. Etelämpänä Euroopassa kuhankeittäjiä on vielä melko mukavasti, mutta täällä levinneisyysalueen pohjoisella äärirajalla kannan lasku on ollut erityisen voimakasta. Iloisesti viheltelevä Etelä-Karjalan maakuntalintu on tyystin kadonnut monilta vanhoilta pesimäpaikoiltaan.

Tämä marraskuinen lintu on koko Pirkanmaan vuoden ensimmäinen havaittu kuhankeittäjä. Keski-Suomesta laji sentään havaittiin kuluvana kesänä kahdeksan kertaa. Yksi havainnoista viittaa jopa mahdolliseen pesintään Luhangassa.

 

Hieman yli 11 lintu ilmestyy kuin tyhjästä marjaköynnökseen.

Vihertävänkeltainen nuorukainen on noin kottaraisen kokoinen ja pirteän oloinen. Reilussa minuutissa se hotkaisee muutaman marjan ja poistuu vähin äänin. Tunnelma parantuu, eikä sadekaan yhtäkkiä tunnu enää niin pahalta. Seuraavat pari tuntia kastelevat hanskat ja pään, mutta muutamia kuviakin syntyy.

Lintu vierailee samassa puskassa reilun vartin välein, syö aina muutaman marjan ja poistuu tulosuuntaan. Yhden jälkeen se ei laskeudukaan villiviiniin vaan suuntaa hölmistyneiden kuvaajien hämmästykseksi läheisen puron notkoon. Lintua etsitään kiikareilla, vaan ei löydetä.

Reilun vartin päästä se palaa, mutta asettuu nyt pihassa kasvavan vanhan omenapuun suojaiseen oksanhankaan ja ottaa pienet päiväunet. Vartin torkuttuaan lintu suuntaa jälleen syömään vakiopaikalleen.

 

On pikaisen inventaarion aika. Reilut kolme tuntia sateessa on tuottanut yli 700 ruutua, joista pitäisi löytyä jokunen kelvollinenkin.

Valo on ollut vähissä, mutta siihen ei ole muutosta näkyvissä, joten aika vähän on tehtävissä. Tässä vaiheessa päätänkin luovuttaa mutta poiketa vielä Viinikassa. Siellä on havaittu jo reilun viikon verran toinen huonon suunnistustaidon omaava siivekäs. Puihin jääneitä omenia syömässä on nähty kirjokerttu.

Reilun tunnin lisäulkoilun aikana lintu näkyy kerran, vaan ei päästä kuvaamaan. No, ei makeaa mahan täydeltä: kuhankeittäjän kuvaaminen onnistui omalla kohdallani vasta toisen kerran viimeisen 20 vuoden aikana, voin siis olla päivään tyytyväinen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .