Lintujen kevätmuutto käynnistyi – metsähanhi ja naurulokki olivat liikkeellä keskimääräistä aikaisemmin

Talven selkä taittui lämpimän maaliskuun aikana, vaikka ajoittain saatiin taivastella navakan tuulen ja sateen eri muotojen sikermää. Kevään huomasivat toki myös linnut ja niitä seuraavat harrastajat.

Huhtikuun alkuun mennessä Keski-Suomeen on saapunut jo useita muuttolintuja, joista mainittakoon vaikkapa tavanomaisimmista tähän aikaan saapuvista lajeista laulujoutsen ja kottarainen, tänä keväänä yllättävän runsaat maa- ja merikotka, hiirihaukka, töyhtöhyyppä, sepelkyyhky, kiuru, peippo, kulorastas ja läpimuuttajana pohjoiseen matkaavat pulmunen ja lapinsirkku.

Kiirettä saapumisessaan pitivät myös Jyväskylässä havaitut kurki ja harmaahaikara (17.3.), selkälokki (18.3.), metsähanhi (21.3.) ja naurulokki (29.3.), jotka ovat selvästi keskimääräistä aikaisemmassa.

Jo vuodenvaihteessa preludoivien tiaisten ja viherpeipon, ja pöllöjen kuutamosonaattien, lisäksi mustarastas kertaa huiluaan aamuin illoin. Tätä kirjoittaessa harvinaisuuksilta on vielä vältytty, jos Äänekoskella 21.3. havaittua kyhmyjoutsenta ei oteta huomioon.

Seuraavan viikon sääennuste antaa viitettä, että lintumuutto jatkuu tasaisena eikä takatalvea ole näköpiirissä, vielä.

Kirjojokikorento, jokien asukas

Harva meistä on päässyt näkemään kaunista, vihreää ja rauhoitettua kirjojokikorentoa. Laji elää paikoittain pienissä ja keskisuurissa sorapohjaisissa joissa, toukat vedessä petoina, aikuiset taidokkaasti jokimaisemassa lennellen.

Suuresta osasta maatamme laji puuttuu, mutta Jyväskylän ympäristössä sen tiedetään elävän useammassakin joessa. Jyväskylän yliopiston opiskelijat Janika Ahola ja Jenna Lommi kartoittivat viime kesänä kirjojokikorennon toukkien esiintymistä Vesangan jokireitillä. He haavivat toukkia jokien pohjilta ja etsivät rantakasveilta kuoriutuneiden yksilöiden jättämiä toukkanahkoja.

 

Ilahduttavaa oli, että korennon toukkia ylipäätään löytyi, mutta intensiivinen näytteenotto tuotti kuitenkin vain parikymmentä havaintoa. Suuret toukat elivät selvästi yksittäin, kun taas pienet välttelivät isompia saaliiksi joutumisen pelossa.

Kirjojokikorennot elävät siis harvassa ja ovat siten erityisen alttiita monille muutoksille jokiympäristöissä. Lajin olemassaolo on yksi lukuisista syistä, miksi monimuotoisia ja viehättäviä jokiympäristöjä pitää vaalia erityisellä huolella.

Erakkomehiläiset naapureina

Kirjoitin aiemmin tällä palstalla kultapistiäisistä, jotka mielellään elävät lämpimillä, avoimilla hiekkamailla. Hiekkainen maa kelpaa hyvin myös erakkomehiläisten pesäpaikaksi.

Muutaman millin läpimittaisia pesäkoloja löytää helposti hiekasta, ja voipa kolon aukko olla pienen hiekkakeon keskellä. Jos koloa jaksaa vähän aikaa tuijotella, voi nähdä itse asukin puuhissaan. Se kantaa koloon mettä tai siitepölyä toukkiensa ruuaksi. Pian touhottajan voi nähdä jo uuden kolon kaivuussa.

Nimensä mukaisesti erakkomehiläiset kortteeraavat yksin, toisin kuin vaikkapa kesymehiläinen ja kimalaiset. Tosin monien yksilöiden pesäkolot voivat sijaita hyvinkin lähekkäin.

Jotkut erakkomehiläislajit muistuttavat ulkonäöltään kesymehiläisiä, mutta pesäpaikka ja pesintätapa paljastavat erakon sosiaalisemmista sukulaisistaan. Uunituore kanadalainen tutkimus Journal of Applied Ecology -lehdessä osoitti, että villien mehiläisten pölyttämät mansikat tuottivat suuremman sadon kuin kesymehiläisten pölyttämät. Siksi kotipuutarhurin ei kannata hyljeksiä erakkomehiläisiä, jotka kaiken lisäksi ovat rauhaa rakastavaa porukkaa.

Lähetä luontoon liittyviä kysymyksiä ja havaintoja osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Atte Komonen, Jyrki Torniainen, Marko Haapakoski ja Minna-Maarit Kytöviita sekä luontokuvaaja Jussi Murtosaari.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .