Luontokuvaaja Jussi Murtosaaren vuoteen mahtui bonus ja vähän moukankin tuuria

Suomussalmi 11.5., aurinkoinen kevätpäivä, kello 17.30.

Istun karhukojussa ja ihmettelen lähes talvista maisemaa. Pari vuotta aiemmin oli ollut vaikeuksia saada lunta ja karhua samaan kuvaan. Nyt lunta on vielä paljon.

Lokit kärkkyvät sekaparvena karhujen eväitä. Ilmassa on useita nauru-, selkä-, kala- ja harmaalokkeja.

Yhtäkkiä katse osuu parvessa pyörivään, mutta täysin muista poikkeavaan yksilöön. Valkoisten lokkien seurassa pyörii aivan suklaanruskea lintu.

Pienen kaartelun lopuksi lintu laskeutuu ja saan muutamia kohtalaisia kuviakin. Päässä lyö kuitenkin tyhjää, ei tuollaista löydy ainakaan minun lintukirjastani.

Reissun jälkeen näytän kuvaa todellisille asiantuntijoille ja jonkinlaiseen määritykseenkin päädytään. Kyseessä lienee melanistinen naurulokki, jolla pään tumma väritys toistuu myös muualla linnun höyhenissä.

Kuusamo 18.2., upea talvipäivä, kello 10.15.

Kyttään maakotkia piilokojun kätköissä. Kojun eteen on laitettu tarjolle siemeniä ja talia pienempiä malleja silmällä pitäen. Paikalla on kuulemma vieraillut toisinaan myös palokärki, joka ei normaalisti juuri ruokinnoista perusta.

Samalla lintu ilmoittaakin äänekkäästi saapumisestaan. Tiedän yhden talin sijainnin ja käännän kameran valmiiksi oikeaan keloon päin. Kierrän zoomista polttovälin täysille ja samassa silmäkulmassa vilahtaa. Peukalo painaa lankalaukaisijaa ja kamera surahtaa muutaman kerran.

Yhteen ruutuun tarttui juuri laskeutuva palokärki. Silkkaa moukan tuuria.

 

Oulu 10.6., aurinkoinen alkukesän päivä, kello 16.

Auto on parkkeerattu tienpenkalle ja ikkunat avattu. Katse hakee matalajalkaista kahlaajaa.

Kiikariin osuu taveja, ristisorsa, sinisorsapoikue ja punajalkavikloja. Ne eivät aiheuta isompia toimenpiteitä.

Kolmen vartin päästä lätäkölle laskeutuu toivottu vieras. Rantakurvi on saapunut.

Paikka on tämän tuiki harvinaisen linnun viimeisiä elinpaikkoja Suomessa. Lintu alkaa ruokailla, ja autossa kamerat laulavat.

Yhtäkkiä lintu nousee lentoon ja laskeutuu läheiselle kivelle. Kivellä on kaksi kurvia. Koiras aloittaa heti soidinmenot. Juuri, kun se saa naaraan kiinnostumaan itsestään, lehahtaa paikalle vielä kolmaskin lintu. Naaras ei innostu kilpakosijoista ja vaihtaa paikkaa.

Tilanne on ohi saman tien, mutta todisteeksi jää muutama kuva. Bonuksena linnut olivat vielä rengastamattomia.

 

Utö 1.10., sumuinen aamu, kello 9.15.

Syksyinen ulkosaari voi olla lintukuvaajalle paratiisi tai turhautumisen vertauskuva, säästä riippuen.

Nyt lintuja on kohtalaisesti, mutta sää on muuten ikävän harmaa. Vähänkin kauempana olevat kohteet katoavat sumuun.

Lahdenpohjukan päässä on pieni, vielä vihreä ruusupensas täynnä punaisia kiulukoita: hyvä kyttäyspaikka. Tunnin seisoskelun jälkeen puskaan lehahtaa sinitiainen. Hetkellinen värien harmonia ja muutamat siitä saadut kuvat kruunaavat harmaan päivän. Koskaan ei tiedä, mitä eteen tulee.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .