Luontokuvien erilaisuus löytyy rajauksesta

Luontokuvaajan päivät eivät koskaan ole maastossa samanlaisia. Välillä homma on kuin jäitä polttelisi eikä kuvia synny. Toisinaan kohdalle osuu mitä hienoimpia hetkiä ja homma sujuu kuin rasvattuna. Tilaisuuden tullen kuvia kannattaa ottaa mahdollisimman paljon ja ennen kaikkea monipuolisesti. Mikäli muistikortti on täynnä otoksia vain yhdeltä paikalta, samalla polttovälillä ja yhtenäisellä rajauksella, on oikeastaan saatu vain yksi kuva.

Kevättalvella 2013 löytyi Päijät-Hämeestä kolmen lapinpöllön joukko, joka oli yhyttänyt erinomaisen ruokailupaikan pakettipellolta. Tieto pelottomista ja kuvaajista piittaamattomista linnuista levisi nopeasti alan harrastajien piiriin. Näiden lintujen kanssa työskennellessä saattoivat kuvaajat keskittyä kuvien visuaalisuuteen normaalia enemmän. Pöllöjen pyydystysrauhan säilyttämiseksi oli joukolla sovittu kuvaamisesta vain alueella kulkevalta tieltä. Järjestely toimi erinomaisesti useita viikkoja ja kaikki olivat tyytyväisiä. Huhtikuussa pöllöt poistuivat alueelta lumien sulaessa.

Erilaisuutta kannattaa hakea aluksi vain rajausta muuttamalla. Mikäli malli suhtautuu kuvaajaan luottavaisesti voi seuraavaksi koettaa vaikkapa oman kuvauspaikan vaihtoa. Usein jo pienikin siirtyminen tai kuvauskorkeuden muutos antaa aivan erilaisen taustan. Polttovälin vaihtamisella syntyy aina uudenlaista jälkeä. Sateen tai sumun, jopa tuulen voi saada kuviin mukaan suljinajan ja käytetyn aukon muutoksilla. Mikäli kyseessä on poikkeuksellisen kuvaajasta piittaamaton kohde, voi lähteä hakemaan aivan uudenlaistakin näkemystä. Kuva eläimestä sen omassa elinympäristössä voi kertoa paljon enemmän kuin pelkkä peruspotretti. Tiukasti rajattu muotokuva tai yksityiskohta vain osasta kohdetta on aina sävähdyttävä otos. Lentokuva, varsinkaan lähestyvästä otuksesta onnistuu vain ani harvoin. Kaikenlaisen toiminnan saaminen kuviin on aina vaikeaa, mutta onnistuessaan sitäkin palkitsevampaa. Lopullisten kuvien määrä on aina vain häviävän pieni murto-osa maastossa otetuista ruuduista, joten aina kannattaa etsiä erilaisia kuvakulmia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.