Luontokuvaus: Näin saat karvakorvat kuvaan

Pikkunisäkkäisiin voi tutustua talvilintu­kuvausten yhteydessä. Lin­nut pudottavat siemeniä maahan ja pian ruokintapaikoille ilmaantuu pieniä karva­korvia. Jotta päästään hyvään lopputulokseen, kannattaa itse valita maastosta kohta, johon ruoka viedään.

Tämä on kuvaajan kannalta mielekästä, sillä pikkunisäk­käät eivät ole kovin säännöllisiä ruokai­lijoita. Hyvällä onnella ruokintapaikalle ilmestyy myös petoja, kuten varpuspöllö tai kärppä. Kaikkia pikkunisäk­käitä ei voi houkutella ruualla ja sil­loin kuvaami­nen on lähinnä sattumanvaraista. Maamyy­rää on äärim­mäisen vaikea tavoit­taa kameran kans­sa ja päästäisten kanssa työskentely ei liene onnistunut vielä keneltäkään.

Perinteisesti terraarioissa

Perinteisesti pikkunisäkkäitä on kuvattu terraa­rioissa. Terraario voi olla lasiseinillä ero­tettu osa maastoa tai varta vasten kuvaamiseen sisustettu akvaario. Sisustuksessa pitää kiinnittää huomiota lajien luontaisten elinympäristöjen jäljittelemiseen.

Puhuttaessa luo­ntoku­vauksesta ei tätä voida pitää hyvänä lähestymista­pa­na, vaan viimeisenä mahdollisena keinona. On korrektia aina mainita kuvan julkaisun yhteydessä terraarion käytöstä. Metsämyyrää kuvatessa kannattaa olla erityisen varovainen. Myyräkuume leviää metsämyyrien ulosteiden mukana ja voi tarttua ihmisiin hengitysteitse vaikkapa terraariokuvausten yhteydessä. Useimmiten tauti paranee itsestään, mutta voi pahimmillaan olla hyvinkin ikävä.

Myyrillä, varsinkin metsä- ja peltomyyrällä sekä myös vesimyyrällä on erittäin suuria kannanvaihteluita. Tunnettuja ovat myös tunturisopulien massaesiintymät, varsinkin jos ne johtavat vaelluksiin. Vaivaishiirelläkin on havaittu huomattavaa vuosittaista kannanvaihtelua.

Hyvinä myyrävuosina kohteista ei ole pulaa, silloin myyriä on moninkertaisesti Suomen väkilukuun verrattuna. Syksyisin kohteita voi löytyä myös aivan omista nurkista, kun kotihiiret etsivät mukavia talvenviettopaikkoja.