Mikä rei'itti vankan kuusen? Entä miten eläimet ovat kestäneet kesän helteet? – Luontoasiantuntijat vastaavat

Useimmat metsissä liikkujat ovat varmasti joskus pysähtyneet hämmästelemään oheisen kuvan välittämää näkymää: vankan kuusen tyveen on hakattu syviä isoja reikiä. Puunhaketta on lennellyt ympäristöön usean metrin säteelle. Kuka, mitä ja miksi?

Puunhakettaja on palokärki, tuo uljas musta ja kookas tikkalintu. Lintu on aistinut, että puun tyven sisällä on hevosmuurahaisen pesä, josta tapaa saada hyvän aterian: pulleita toukkia, koteloita ja itse aikuisia muurahaisia.

Hevosmuurahaiset ovat kookkaimpia muurahaisiamme. Ne kovertavat pesänsä tavallisimmin havupuiden tyviosiin tai kantoihin. Ne eivät syö puuta, vaan käyttävät sitä asuntonaan.

Yleensä kohdepuu on jo laho ytimestään. Hevosmuurahaisen asuinpuut muuten katkeavat usein tyvestään myrskytuulissa.

Katkenneesta puusta pääsee parhaiten tarkastelemaan sisältäpäin hevosmuurahaisen pesän rakennetta.

Petoja kärpäsiksi

Hellettä on riittänyt. Tarkkailen pientareen kasvillisuutta ja äkkään kaksi kärpästä päällekkäin. Kyse ei ole romanttisesta suvunjatkamisesta, sillä niskan päällä oleva petokärpänen ahmii pienempää sukaskärpästä.

Petokärpäset ovat kärpäsiksi kookkaita. Ne on mahdollista tunnistaa pitkulaisesta takaruumiista ja piikkisistä jaloista. Tarkempi syynääminen paljastaisi rehottavat viikset ja uran verkkosilmien välissä.

Petokärpäsiä on Suomessa lähes 40 lajia. Nimensä mukaisesti aikuiset ovat petoja. Ne vaanivat kasvillisuudessa ja nappaavat saaliinsa lennosta. Englanniksi niitä kutsutaankin usein salamurhaajakärpäsiksi.

Petokärpäsille kelpaavat lähes mitkä tahansa selkärangattomat, jopa itseään kookkaammat lajit. Leuoillaan ne viiltävät saaliinsa auki, myrkyttävät ja pehmentävät sen syljellään ja imevät sen tyhjiin.

Aikuiset lentelevät mielellään avoimilla ja lämpimillä paikoilla. Toukkien elämästä tiedetään vähemmän. Ne elävät maaperässä ja lahopuussa, eli monimuotoinen metsä lienee petokärpäsille hyödyksi.

Pohjolan eläimet helteen kourissa

Me ihmiset koemme pitkälliset helteet monella tapaa, kukin fysiologisten ominaisuuksiensa ja mieltymystensä mukaan. Toiset nauttivat lämmöstä yli kaiken, toiset tuskastuvat eivätkä tahdo jaksaa tehdä yhtään mitään.

Monille luonnon eläimille kolmenkymmenen asteen lämpö ja auringon porotus alkavat olla liikaa. Pihalaatoituksella ei näy yhtä runsaasti muurahaisia, kun työläiset koettavat pitää pesän lämpötilan jälkikasvulle siedettävänä.

Useimmat selkärankaiset ymmärtävät hakeutua varjoon. Lisäksi monet lajit, esimerkiksi oravat ja jänikset, liimautuvat tiiviisti viileämpiä pintoja, kuten maata, vasten. Lämpö siirtyy aina korkeammasta alempaan ja olo helpottuu edes hiukan. Samaa tekevät eräiden havaintojen mukaan myös linnut.

Äärirajoilla ei kuitenkaan vielä mennä, eivätkä helteet ilmeisesti ole katastrofi millekään lajille. Vastaavia säitä on ollut ennenkin ja eläimet ovat sopeutuneet selviämään niistä. Ensimmäisinä todelliseen pulaan joutunevat viileään veteen sopeutuneet kalat.

Lähetä luontoon liittyviä kysymyksiä ja havaintoja osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Atte Komonen, Jyrki Torniainen, Marko Haapakoski ja Minna-Maarit Kytöviita sekä luontokuvaaja Jussi Murtosaari.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .