Miksi koskikara sukeltaa hyiseen virtaan? Mitä eroa on naavalla ja lupolla? Asiantuntijat vastaavat

Moni maakunnan koskista, kuten Konneveden Siikakoski, on avoinna läpi talven. Lukuisia koskikaroja pulahtelee kiviltä virran pyörteisiin. Alkutalvesta karoja tapaa hyvinkin pienten purosten varsilta, mutta näiden saadessa jääkatteen kokoontuvat linnut isoimmille ja vuolaimmille koskille.

Huvikseen lintu ei hyiseen virtaan hyppele. Rantautuessaan se kantaa nokassaan hyönteisten toukkia, jotka se kynii kosken partaalla. Ruokailupaikan paljastavat hangelle nypityt hyönteisten suojapussit ja -kotelot.

Koskikara on moniruokainen, sillä sille kelpaavat monet eri vesihyönteiset. Walesissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että talvella karat söivät kaksisiipisten, vesiperhosten, päivänkorentojen ja koskikorentojen toukkia. Kaksisiipisistä niille näyttivät kelpaavan erityisesti mäkärät. Veikkaanpa, ettei koskikaran ruokailu juurikaan kesän mäkäräpilviä harvenna, ikävä kyllä.

Koskikaran ruokailutottumusten tutkiminen pelkästään nylkyjätösten perusteella ei toimi. Kaikki vesihyönteiset eivät suojia rakentele, joten niistä ei jää tunnistettavaa jätettäkään.

Onneksi kakkaa tonkimalla kokonaiskuva ravinnosta täsmentyy: kalojakin tuo sympaattinen siivekäs pienpeto voi napostella.

Jäisessä virrassa on elämää talvellakin, mutta turvassa siellä ei voi köllötellä.

Puiden parrat

Talvisen metsän luontoretkellä voi ihastella kuusen oksista riippuvia pitkiä rihmamaisia jäkäliä. Nämä kuusen oksilla kasvavat entisajan tontun parrat ovat luppoa ja naavaa. Erityisesti luppo kasvaa partamaisena pehkona, naavalla on usein sivuhaarat ja keskusranka.

Naavan (suku Usnea) erottaa lupoista (suvut Alectoria ja Bryoria) myös siitä, että naavan keskiosassa on puhtaanvalkoinen säie. Tämän näkee parhaiten siten, että venyttää kosteaa jäkälää sormilla. Sekovarren ulkokuoren alta paljastuu valkoinen säie, jos käsiin on osunut naavaa.

Naavat ja lupot ovat Keski-Suomessa yleisiä, joskaan aivan nuorissa metsissä niitä ei tapaa. Harvat eläimet käyttävät naavoja ja luppoja ravintonaan, mutta monet kelpuuttavat ne pesän rakennusaineeksi.

Naavat ja lupot sisältävät anti­bioottisia jäkälähappoja. Pohjoiset kansat ovat perinteisesti käyttäneet naavaa ja luppoa haavojen hoidossa.

Taimikoiden tuhoista eroon

Avohakkuualat tarjoavat kasvinsyöjille mannaa mahan täydeltä. Metsänomistaja ei yleensä ole hirven vierailusta kovinkaan tyytyväinen, sillä hirvet aiheuttavat taimikoissa taloudellisesti merkittäviä tappioita.

Perinteisen avohakkuun rinnalle on tullut vaihtoehdoksi metsien jatkuva eli eri-ikäisrakenteinen kasvatus. Metsänomistajaa varmaan mietityttää, miten hirvi ja muut kasvinsyöjät viihtyvät eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä.

Jyväskylän yliopiston opiskelija Esko Paananen selvitti opinnäytetyössään hirven laidunnuksen vaikutusta lehtipuiden uusiutumiseen tuoreissa, kuusivaltaisissa metsissä. Hakkuut olivat joko pienaukkohakkuita tai poimintahakkuita.

Tulokset olivat selvät: mitä enemmän puuta hakkuussa oli poistettu, sitä enemmän hirvi oli alueella laiduntanut. Hirven laidunnus kohdistui erityisesti pihlajaan, koivuun ja haapaan.

 

Eri-ikäisrakenteisten metsien tuhoalttiudesta tarvitaan lisää tutkimusta. Mutta jo nyt asiantuntijoiden arviot ja tutkimukset viittaavat siihen, että tuhoriski on pienempi kuin perinteisessä avohakkuussa.

Lähetä luontoon liittyviä kysymyksiä ja havaintoja osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Atte Komonen, Jyrki Torniainen, Marko Haapakoski ja Minna-Maarit Kytöviita sekä luontokuvaaja Jussi Murtosaari.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .