Muuttoperhosten talvehtiminen on sukupolvien kauppaa

Kaikille on tuttua, että monet linnut muuttavat talveksi etelään. Lienee niin ikään tuttua, että useimmat meikäläiset perhoslajit kykenevät talvehtimaan maassamme, jopa siivellisinä aikuisina, kuten vaikkapa nokkosperhonen ja suruvaippa.

Osa perhoslajeista ei kuitenkaan kykene selviämään talvesta maassamme, mutta kuitenkin esiintyvät meillä vuosittain. Nekin ovat muuttajia, kuten päättyvänä kesänä runsaina esiintyneet amiraali ja gammayökkönen.

Talvehtiminen etelässä ei perhosilla kuitenkaan mene samoin kuin linnuilla. Siis, että sama etelään muuttanut yksilö palaisi keväällä takaisin. Ei, vaan gammayökköset lisääntyvät etelässä tuottaen useita sukupolvia, joista lopulta kevään korvalla meille lentää perhosia sopivien ilmavirtauksien tukemana. Täällä perhoset lisääntyvät ja tuottavat meidän kesässä yhden sukupolven, joka voi jopa muuttaa takaisin etelään.

Mistä ne oikein tuon pohjoisen lähdön osaavat, kun kaiketi kukaan ei ole kertomassa, että mäne vaikka Savvoo – siellä o hyvvee?

Lehtikuoriaisten appeet

Lehtikuoriaiset ovat kuin koruja. Monet niistä ovat sinivihreän metallinkiiltoisia. Pajujen lehdiltä löytää massoittain monia lehtikuoriaisia, joiden tunnistaminen lajilleen ei aina ole helppoa. Toisaalta lähes sentin mittainen idänlehtikuoriainen on melko helppo tunnistaa. Näitä tummansinisiä, metallinkiiltoisia kuoriaisia voi äkätä vaikkapa Jyväskylän rantaraitin tervalepiltä.

Eri kasvilajeilla on usein omat niihin erikoistuneet lehtikuoriaisensa. Haavalla elää haavanlehtikuoriainen, mintulla minttukuoriainen ja liljoilla liljakukko. Vaikka lehtikuoriaiset suosivat tiettyjä kasvilajeja, nöpönuukia ne eivät ravintokasvinsa suhteen ole. Suomessa lajeja on noin kaksi ja puoli sataa, ja joukkoon mahtuu myös arkisen harmaita otuksia.

Mökkirannasta voi löytää lumpeen ja ulpukan lehtiä rei’ittävän keltaruskean lummenälvikkään. Oma nälvikkäänsä on myös hillalla ja mansikalla. Jotkut lehtikuoriaiset voivat aiheuttaa tuhoa hyötykasveissa, mutta useimmat ovat harmittomia. Poikkeus on koloradonkuoriainen, mutta onneksi se ei kuulu lajistoomme – ainakaan vielä.

Myrkyllinen nisäkäs

Maastofillarin pyörät nostavat pölyvanan taakseni jäävälle polulle. Ylitän pienen, nyt lähes kuivan purouoman. Talvella näin tässä vesipäästäisen jäljet. Mietin, mitähän sille kuuluu nyt? Kotipuro on kuivunut muutamaksi lätäköksi.

Vesipäästäinen on erikoinen eläin. Se on suurin Suomen päästäisistä ja sen mustavalkoinen turkki on todella kaunis. Vesipäästäinen saalistaa vedessä hyönteisiä sekä pieniä kaloja ja sammakoita. Tuuhean turkkinsa ansiosta vesipäästäinen kelluu vedessä kuin korkki, ja pinnan alle ravinnonhakuun päästäkseen se joutuukin tekemään hyppyjä veden pintajännityksen rikkomiseksi.

Vesielämään sopeutuminen ja sen jopa 900 lyöntiin minuutissa yltävä sydämensyke eivät kuitenkaan tee vesipäästäisestä erikoista eläintä maailman mittakaavassa. Erikoiseksi sen tekee se, että vesipäästäisen purema on myrkyllinen. Vesipäästäisen lisäksi maailmasta löytyy vain muutama muu myrkyllinen nisäkäslaji. Vesipäästäisen pureman kerrotaan tappavan sammakon muutamassa minuutissa. Ihmiselle lajin puremasta ei ole vaaraa.

Lähetä luontoon liittyviä kysymyksiä ja havaintoja osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Atte Komonen, Jyrki Torniainen, Marko Haapakoski ja Minna-Maarit Kytöviita sekä luontokuvaaja Jussi Murtosaari.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .