Näillä tärpeillä saat luontokuviin toimintaa

Kaikkien eläinkuvaajien arkistot täyttyvät aluksi pääasiassa lajikuvista. Näissä kuvissa eläin poseeraa mahdollisimman suurena ja komeana, tärkeimpiä lajituntomerkkejään esitellen.

Tällaiset kuvat ovat erilaisten määritysoppaiden ja muidenkin julkaisujen vakiokalustoa ja osaltaan juuri siksi niitä myös otetaan. Mallina pidetty ja julkaistu kuva ohjaa usein omaakin kuvaamista.

Ajan kuluessa ja kuvien karttuessa alkaa kuitenkin useimpien kuvaajien mielessä herätä halu myös toisenlaisiin otoksiin.

Lintukuvaajat alkavat tavoitella lentokuvia ja nisäkäskuvaajat havitella erilaisia toiminnallisia tilanteita. Aluksi pelkän potretin rinnalle voi tallentua kuvia eläinten ruokailusta ja kokemuksen kertyessä onnistumia seuraa toisinaan myös nopeamman liikkeen kanssa.

Kuvauskohteena orava on melko vaivattomasti tavoitettava, mutta monellakaan kuvaajalla ei ole kelvollista otosta hyppäävästä tupsukorvasta. Rusakon tai metsäjäniksen hyppelykuvia on vain vähän tarjolla, vaikka lajit ovat muuten usein nähtävillä ja jopa kuvattavissa.

Toimintakuvien saantiin ei ole mitään yksiselitteistä tai kaikenkattavaa ohjetta. Useimmiten tapahtumat ovat vaikeasti ennustettavissa ja sattuvat turhan yllättäen.

Parhaat mahdollisuudet on ahkeralla kuvaajalla, sillä tässä lajissa laatua on haettava maastopäivien määrällä. Tässäkin tapauksessa onni on usein ahkeran veli. Kuvauskohteiden tullessa tutuiksi on kuvaajan hieman helpompi havaita eläinten käytöksestä tilanteet, kun jotain mielenkiintoista voisi olla tarjolla. Nämä kullanarvoiset hetket pitää hyödyntää maksimaalisesti. Oman välineistön tunteminen ja sen kuvausvalmiina pitäminen on ratkaisevan tärkeää. Heti, kun jotain näyttäisi olevan tapahtumassa kannattaa kuvata, miettiä ja pohtia ehtii myöhemminkin.