Oletko nähnyt muflonin? Nämä lajit kannattaa kuvata tunnistamisen takia

Suomen vähälukuinen nisäkäslajisto on vuosikymmenten saatossa kasvanut vierasta alkuperää olevilla lajeilla. Osa on tapahtunut vahingossa, mutta useimmat tietoisesti. Majava metsästettiin meiltä sukupuuttoon 1800-luvulla. Laji palautettiin siirtoistutuksin Norjasta ja Amerikasta. Tämän seurauksena lajeja tulikin kaksi, amerikkalaiset olivat kanadanmajavia.

Piisami ja valkohäntäpeura ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta ja ne on tarkoituksella istutettu Suomeen. Minkkikin tulee Atlantin takaa, mutta luonnossa esiintyvä kanta on saanut alkunsa tarhakarkureista.

Citykanit ovat peräisin villiintyneistä lemmikeistä. Supikoira on itäaasialainen laji, joka on levinnyt meille Venäjälle tehtyjen istutusten seurauksena. Muita Suomeen istutettuja lajeja ovat kuusipeura ja mufloni.

Kuvaajan kannalta villiintyneet vieraslajit eivät juuri poikkea alkuperäisistä asukeista. Kuusipeuroja ja mufloneita sekä osin myös valkohäntäpeuroja autetaan talvisin ruokinnoilla.

Pesä paljastaa piisamin

Nämä ovat kuvaajan kannalta luonnollisesti mielenkiintoisia paikkoja. Piisami oli vielä 1990-luvun alussa hyvinkin yleinen näky rehevin vesien äärellä. Sittemmin lajin kanta on romahtanut koko Etelä-Suomessa ja kuvaaminen on käynyt vaikeaksi.

Piisamin asuttaman vesistön havaitsee helposti lajin kasaamasta talvipesästä. Parasta kuvausaikaa on perinteisesti kevät, jolloin muuten hämäräaktiivinen piisami hakee ravintoa innokkaasti myös päivällä.

Supikoira ja minkki ovat hankalia pienpetoja, jotka verottavat luontaisia lintukantoja ryöstämällä pesiä. Saaristossa minkit ovat paikoin tehneet suurta tuhoa varsinkin haahkojen ja riskilöiden kannoille. Minkkiä pidetään myös osasyyllisenä vesikon katoamiselle lähes koko Euroopassa.

Kuvia vieraslajeistakin tarvitaan, sillä osa lajeista on tullut jäädäkseen ja tunnistaminen on aina tärkeää vaikka laji pyrittäisiin hävittämäänkin.