Näin kuvaat lentävän kauriin

Palstalla kuvaamisen ammattilainen antaa vinkkejä sekä kertoo omista kokemuksistaan.

Lokakuun alku, olen matkalla Turkuun aivan muissa asioissa kuin luontokuvaus. Päivä on puolessa ja ajelen hiljalleen kohti Varsinais-Suomea.

Lyhyitä kauppareissuja lukuun ottamatta pidän yleensä aina kameravarustusta reissuilla mukanani. Nytkin kalusto on sullottuna kamerareppuun, joka on valmiiksi avattuna auton etupenkillä. Eihän sitä koskaan tiedä, koska sattuu jotakin mielenkiintoista ja kuvattavaa kohdalle.

Vuosien saatossa mukavia kuvia on siunaantunut spontaanisti melko monestakin otuksesta. Muistikortille on tallentunut otoksia ainakin kurjista, joutsenista, käestä ja mehiläissyöjästä sekä vaikkapa metsäpeurasta. Nyt on tavallisen hiljaista, ei elukan elukkaa ja kohta olen jo reilusti yli puolivälin.

Eläinkuvauksen kannalta keskipäivän valoisat tunnit ovat ehkä niitä kaikkein hiljaisimpia. Valtaosa nisäkkäistä viettää päivät leväten tai ainakin piilotellen. Aina on kuitenkin mahdollisuus säännön vahvistaviin poikkeuksiin.

Ja kuin tilauksesta tien vasemmalla puolella näkyy valkohäntäpeuroja.

Odotus palkitaan

Vakohäntäpeuran uudeksi nimeksi on tarjottu valkohäntäkaurista, mutta itselläni vanha nimi on jo syöpynyt selkäytimeen. Eläimet syövät rauhallisen oloisina aika lähelle tien reunaa ulottuvalla pienellä peltolaikulla.

Aikatauluni on yhä sen verran väljä, että päätän yrittää kuvaamista. Pysähdyn heti seuraavalle linja-autopysäkille. Kaivan kameran esiin repusta, avaan viereisen etuikkunan valmiiksi ja lopuksi vielä hiljennän radion äänettömäksi. Varovainen u-käännös ja valitsen ajolinjan valmiiksi tien oikeaan laitaan pientareelle pysähtymistä varten.

Oikea pelto tulee kohdalle mutta, niin kuin niin monta kertaa aiemminkin, eläimet ovat jo vaihtaneet paikkaa. Käännyn takaisin. Pellonreunasta lähtee pieni tie, joka johtaa pellonreunametsikön läpi. Hetken mielijohteesta päätän kääntyä sille.

Parin sadan metrin ajon jälkeen tiestä lähtee pisto vasemmalle, päätän kokeilla sitä. Hieman ennen peltoa huomaan yhden kauriin syömässä heinittyneellä hakkuuaukolla. Avaan oman ikkunani, sammutan moottorin ja annan auton rullata viimeiset metrit. Heti saatuani kauriin etsimeen otan muutaman kuvan. Hetken jo ehdin harkita pystyrajausta mutta kauris päättää poistua sitä ennen.

Kuin katapultin heittämä se ponnahtaa ilmaan ja vilauttaa valkoista häntäänsä, pysähtynyt auto arveluttaa. Taas kertaalleen käännän auton ympäri ja palaan takaisin isommalle tielle. Aika antaa myöten katsoa vielä toisestakin suunnasta ja käännyn uudestaan vasemmalle.

Tie ei tunnu vievän oikein minnekään ja pian on aika palata takaisin Turkuun johtavalle tielle. Samalla silmäkulmassa vilahtaa, yksinäinen kauris on tulossa tienviertä pitkin aivan kohti. Auto seis, ikkuna auki ja moottori sammuksiin. Eläin ei ilmeisesti huomaa minua tai ei ainakaan reagoi autoon, sillä se ei muuta kurssiaan.

Lähes kohdallani tie tekee pienen mutkan, joka leikkaa kauriin reittiä. Valmistauduin kuvaamaan. Jatkuva tarkennus päälle ja objektiivista pienin aukko, jotta liikekin pysähtyy. Kauris huomaa käännöksen hyvissä ajoin, ottaa vauhtia ja ylittää paikan yhdellä loikalla kuin liitäen. Kamera raksuttaa ja tallentaa muistikortille lentävän kauriin.

Hyvän alun jälkeen kuvia syntyy myös muista peuroista. Ikimuistoinen matka, vaikka sen varsinaisen aihe onkin jo sivuseikka.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .