Haluatko valokuvan tästä elukasta? Kukapa haluaisi, mutta näin sen teet

Aivan oma lukunsa pikkunisäkkäitä ovat lepakot, ainoat lentävät nisäkkäät. Kotimaisia lajeja ei voi houkutella ruoalla tai sulkea terraarioihin. Ne eivät ole arkoja, mutta muuten hankalasti lähestyttäviä.

Suomessa lepakkolajeja on tavattu toista kymmentä, joten kuvaussarkaa riittää kaikille kiinnostuneille loppuiäksi jo pelkästään näistä nahkasiivistä. Lepakkoja voi houkutella sopiville päivälepopaikoille myös erityisillä lepakkopöntöillä.

Toisinaan kuvaaja saattaa päästä yrittämään pohjanlepakon lentokuvausta päivälläkin, sillä satunnaisesti ne liikkuvat aivan valoisassakin, ainakin keväällä ja syksyllä. Sopivan hyönteisrikkaan joen yllä saattaa parhaina iltoina parveilla vesisiippoja kymmenittäin ja joskus onnekas kuvaaja saattaa saada vihiä lepakoiden päivä- tai jopa talvehtimispaikoista.

Maastosta löytyvää lepakkoa ei milloinkaan tule ottaa kiinni paljain käsin, sillä on olemassa pieni mahdollisuus, että se kantaa raivotautia.

Lentokuvien saamiseksi on erilaisia lähestymistapoja. Kuvaaminen taivasta vasten tuottaa onnistuessaan mukavia siluettikuvia. Alkuillasta hakeudutaan tunnetulle lentelypaikalle ja kamerat säädetään siten, että saadaan mahdollisimman nopea suljinaika (minimi noin 1/500 s) pysäyttämään siipien liike ja itse lentoliike. Keskipitkä objektiivi helpottaa lennon seuraamista. Kuvia kannatta ottaa mahdollisimman paljon, jotta teräviäkin sattuu mukaan ja siipien asento on kelvollinen. Kameroiden automaattitarkennus vaikeutuu pimeässä.

Hämärissä paikoissa tarvitaan avuksi salamaa, jonka välähdysaika tulee säätää mahdollisimman lyhyeksi. Useimmilla salamavaloilla tämä onnistuu säätämällä välähdysaika osateholle. Kameravarustus kannattaa säätää valmiiksi sopivalle paikalle ja laukaista aina, kun jotain näyttää tapahtuvan. Vesisiippojen saalistuspaikoilla lyhyetkin polttovälit voivat toimia. Valoisassa valitaan sopiva kuvauspaikka ja oikea tarkennus kannattaa teipataan objektiiviin kiinni. Tämä poistaa yhden virhemahdollisuuden toimittaessa pimeässä.