Pieni ja pirteä sinitiainen on lintulaudan vakiovieras

Pieni ja pirteä sinitiainen on nykyään talvisten ruokintapaikkojen vakiovieras. Kesällä se pesii jopa aivan pihapiiriin sijoitetussa pöntössä. Aina näin ei ole ollut. Lajin ensimmäinen pesintä Suomessa on 1850-luvulta, ja vielä sata vuotta sitten sinitiaisia tavattiin vain aivan eteläisimmältä rannikkoalueelta.

Laji kuitenkin runsastui nopeasti ja levittäytyi samalla voimakkaasti kohti pohjoista. Pesivä parimäärä oli 1960-luvun lopulla yli 50 000 ja vuosituhannen lopussa lähemmäs 200 000. Nykykannan on arvioitu ylittävän jo puolen miljoonan parin määrän.

Sinitiainen on yleinen eteläistä Lappia myöten, ja yksittäisiä pesintöjä on tavattu jopa Nuorgamista ja Kilpisjärveltä. Lajin voittokulkuun on vaikuttanut talviruokinnan yleistyminen, lisääntynyt pöntötys sekä vesistöjen rehevöitymisen myötä runsastuneet järviruokokasvustot, jotka ovat lintujen tärkeitä talvisia ruokailupaikkoja.

Sinitiainen tekee meillä vuodessa yleensä vain yhden pesueen, jossa voi kuitenkin olla yli kymmenen poikasta. Pesintä alkaa huhti–toukokuussa. Naaras hautoo pari viikkoa, ja poikaset ovat lentokykyisiä noin kolmessa viikossa.

Pesinnän onnistumiseen vaikuttaa ratkaisevasti alkukesän sää. Kylmä ja sateinen alkukesä romahduttaa poikastuoton, kun hyönteisravintoa ei ole riittävästi saatavilla. Iso osa sinitiaisista viihtyy Suomessa ympäri vuoden, mutta pieni osa siirtyy talveksi hieman etelämmäs.

Satakunta on valinnut sinitiaisen maakuntalinnukseen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .