Pikku-uikku osaa piilotella, mutta tarkkasilmäinen saattaa bongata sen Tuomiojärven Eerolanlahdelta

Pikku-uikku on neljästä maassamme vuosittain esiintyvästä uikkulajista pienin. Ja lilliputti laji todella on, sillä linnun voi sekoittaa helposti sorsanpoikaseen! Jo pelkästään säälittävän kokonsa puolesta lintua on vaikea havaita. Sen lisäksi laji esiintyy harvalukuisena, mutta kaiketi vakituisena, vain Etelä-Suomen rehevissä, pienialaisissa vesistöissä, joissa on runsas kasvillisuus.

Eikä tässä vielä kaikki: lintu ei pidä itsestään juuri meteliä, jos verrataan vaikka sukulaislajinsa härkälinnun tapaan möykätä reviirillään, ja se piilottelee tavattoman taitavasti ja usein.

Ehkä vähän yllättäen talvi lisää lintuharrastajan mahdollisuuksia havaita laji. Pikku-uikku on varsin karaistunut ja se havaitaan useimmiten talvella sulapaikoilta, kun vesistöjen jäätyminen on pakottanut pikku-uikut esille. Tällöinkin laji osaa olla kiusallisen piilotteleva, vaikka avovettä näkyisi vain hyvin niukasti. Tarkkana saakin olla, sillä usein linnusta näkyy vain pikkuruinen pää jään reunan alta.

Keski-Suomessa laji on käytännössä vuosittainen näyttäytyjä, ja marraskuun puolivälissä Jyväskylän Eerolanlahdella on oleskellut peräti kaksi pikku-uikkua.

Varastossa rapisee

Kuulen illalla tarmokasta rapinaa varastosta. Seuraavana aamuna seinän viereen asettamastani elävänä pyytävästä loukusta löytyy kaksi metsähiirtä.

Talvi on taas tulossa, ja metsän asukkaat kaipaavat lämpöä ja suojaa. Mikäs sen parempi paikka talvehtimiseen kuin lämmin ihmisasumus. Metsämyyrät ja metsähiiret lienevät yleisimpiä rakennuksissa rapistelevia jyrsijöitä. Mutta myös kotihiiret ja rotat pyrkivät sisään lämmittelemään ja voivat rapistella nurkissa niin kaupungissa kuin maaseudullakin.

Työkaverini kertoi kotihiiren olevan lähes jokasyksyinen vieras Jyväskylän Kuokkalassa ja Yle raportoi muutama viikko sitten rottaongelmasta Kinkomaalla. Maaseudulla jyrsijäkantojen vaihtelut ovat suurempia, joten metsähiiriä ja metsämyyriä ei välttämättä pyri tupaan joka vuonna.

Ehkä kaupungeissa ja niiden liepeillä petoja on vähemmän, jolloin jyrsijäkannat eivät romahda koskaan niin alas kuin maaseudulla. Tällöin jyrsijäpopulaatiot pääsevät aloittamaan kasvunsa keväällä huomattavasti runsaampina kuin aallonpohjalla olevat maaseudun jyrsijät.

Kummallinen kirsikkaetanainen

Ei. Se ei ole kirsikka eikä etana, vaan lehtipistiäinen. Aikuinen on ulkonäöltään melko mitätön: musta ja noin puolen sentin pituinen. Nimensä laji on saanut toukan etanamaisesta ja limaisesta ulkonäöstä.

Toukkien ravintokasveja ovat muun muassa kirsikat, luumut, pihlajat, päärynät ja aroniat. Toukat syövät aluksi lehden alapintaa ja siirtyvät myöhemmin kaluamaan yläpintaa.

Jos toukkia havaitsee puutarhassaan, niitä voi nyppiä käsin tai huuhdella letkulla huitsin nevadaan.

Täysikasvuiset toukat pudottautuvat maahan ja koteloituvat, ja lajilla on kesässä kaksi sukupolvea. Kirsikkaetanaisen lisääntymistapa on meille ihmisille hieman outo, mutta hyönteismaailmassa melko tyypillinen. Partenogeneettisessä lisääntymisessä toukka kuoriutuu hedelmöittymättömästä munasolusta neitseellisesti. Kirsikkaetanaiselle koiraat ovatkin lähinnä hidaste.

Ei äijistä kokonaan ole päästy eroon. Suvullinen lisääntyminen näet ylläpitää perinnöllistä vaihtelua, kun naaraiden ja koiraiden perimät sekoittuvat.

Lähetä luontoon liittyviä kysymyksiä ja havaintoja osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Atte Komonen, Jyrki Torniainen, Marko Haapakoski ja Minna-Maarit Kytöviita sekä luontokuvaaja Jussi Murtosaari.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .