Luontokuvauksen salat: onko pitkä vai pätkä putki parempi?

Laajakulma on hyvä valinta, kun haluaa korostaa pääkohdetta ja jos kuvaan halutaan mukaan myös elinympäristöä. Muutamat laajakulmat tarkentuvat valmiiksi riittävän lähelle lähikuvausta varten. Käytännössä täytyisi esimerkiksi 28-millisen tarkentua noin 20 senttiin, muuten pieni kuvauskohde ei toistu riittävän suurena. Ei täyden kennon kamerarungot rajaavat kuvaa ja tästä voi olla melkoista apua.

Jos laajakulman ja rungon väliin lisää lyhyen loittorenkaan (linssitön pidennysrengas), etualan kohteen saa suuremmaksi kuin tavallisesti. Siten on mahdollista kuvata hyvinkin pieniä kohteita maisemassaan. Loittoa käytettäessä objektiivi ei enää tarkennu äärettömään, joten sopiva kuvausetäisyys on melko rajattu, kuvaussuhteen kasvaessa myös terävyysalue supistuu voimakkaasti. Laajakulma soveltuu käytettäväksi myös silloin, kun on tarvetta kuvata yli luonnollisen kuvaussuhteen. Tuolloin tarvitaan kääntörengas, jolla objektiivi kiinnitetään kameraan ”väärinpäin” sekä kaksoislankalaukaisin. Tällainen yhdistelmä toimii vain manuaalisesti.

Zoom-objektiivit ovat varsin käteviä myös lähikuvauksessa. Loittorengas keskipitkässä zoomissa on kokeilemisen arvoinen yhdistelmä, sillä tällainen objektiivi mahdollistaa kohtalaisen kuvan rajaamisen kameraa liikuttamatta. Ainakin yhdeltä laitevalmistajalta löytyy myös lähikuvaukseen suunniteltu zoom-objektiivi.

Pitkillekin polttoväleille löytyy käyttöä lähikuvauksessa. Hyvin aran lajin kohdalla voi kokeilla pitkää teleobjektiivia, johon voi vielä lisätä loittorenkaan, jotta objektiivi tarkentuu riittävän lähelle. Pidempää putkea kaipaa toisinaan myös sudenkorentojen lentokuviin. Siihen soveltuu esimerkiksi 200-millimetrinen, joka mahdollistaa kuvaamisen riittävän kaukaa.

Keskisuomalaisen verkkopalvelun Luonto kuvaan -osiosta löydät luontokuvausohjeita jaoteltuna neljään eri osa-alueeseen; lintu-, lähi-, maisema- ja nisäkäskuvaukseen. Käsittelyssä on aina jokin luontokuvauksen yksityiskohta ja siihen liittyvä kuva teknisine tietoineen. Osioon ilmestyy uusia ohjeita viikoittain. Sarjan kirjoittajana tietojaan ja kokemuksiaan jakaa keskisuomalainen, ammatikseen luontoa kuvaava Jussi Murtosaari.  Sarja ilmestyy Keskisuomalaisen paperilehdessä lauantaisin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.