Pitkähäntää pyytämässä

Kettujahdissa kysytään kokemusta, sitkeyttä ja osaavia koiria. Dreeveri ajaa kettua rauhallisella tahdilla.

Dreeveri ”Iloa” ei tarvitse yllyttää liikkeelle, kun se saa eteensä yölliset ketunjäljet.

– Kettukanta on tänä vuonna kohtalaisen vahva, sillä metsästyksestä huolimatta uusia jälkiä ilmaantuu samoille alueille viikoittain, kertoo Ilon sumiaislainen omistaja Tommi Lupsakko.

Säkäkorkeudeltaan vain noin 36-senttisen dreeverin vatsa viistää lumipeitteen pintaa sen edetessä rauhallisesti mutta päättäväisesti repolaisen jättämää jälkivanaa pitkin tiheän metsän sisään. Aisaparikseen Ilo saa tällä kertaa Laukaasta mukaan tulleen dreeveriuros ”Oliverin”.

Reilun puolen tunnin päästä kettu on saatu liikkeelle ja koirien haukku käynnistyy.

– Dreeveri ajaa kettua rauhallisella tahdilla, joten usein kettu jää pyörimään suhteellisen pienelle alueelle. Niin näyttäisi käyvän nytkin, kuvailee Lupsakko osoittaen koiran liikkeitä puhelimensa näytöltä.

Kettu on tosin maineensa veroinen viekkaana eläimenä. Toisinaan se voi liikkua koiran edellä kauaskin.

– Viimeksi eilen kettu juoksi Suolahdesta Sumiaisiin saakka.

Ajavalla koiralla kettua metsästettäessä haasteena onkin usein, että pitkähäntä ei pysy kauan saman metsästysseuran alueella. Sumiaisissa ongelma on ratkaistu metsästysseurojen yhteistyöllä.

– Käytäntönä on, että kun mukana on metsästäjä paikallisesta seurasta, niin kettujahtiin voivat tulla ilman vieraskorttimaksuja myös muut metsästäjät. Porukassamme on yleensä mukana useamman seuran metsästäjiä ja tarvittaessa hälytämme tuttuja mukaan puhelimitse, Sumiaisten metsästysseuraan kuuluva Lupsakko kertoo.

Paikallistuntemus on kettujahdissa avainsana, jotta passimiehet osaavat sijoittua oikein. Vuodesta 2001 samoissa maastoissa metsästänyt Lupsakko tuntee kettujen metkut ja polut hyvin.

– Kuten jänikset, myös ketut kulkevat vuodesta toiseen hämmästyttävän usein samoja reittejä. Ainoastaan suuremmat metsänhakkuut voivat muuttaa niiden käyttäytymistä.

Tovin päästä Ilon ja Oliverin ajo katkeaa. Ketun tallaamista jäljistä eivät meinaa päästä selville aivan heti isännätkään. Lopulta metsäautotien penkalta löytyy kuitenkin selkeä jälkijotos, ja ajurit pääsevät jatkamaan urakkaansa.

– Nyt kettu suuntaa kohtia jyrkkäreunaista rotkoa. Se on kielekkeineen koirille vaikea paikka. Ja kettuhan voi piiloutua koloonkin, Lupsakko muistuttaa.

Pian ajo jääkin pyörimään jyrkänteen reunalle, ja passimiesten on lähdettävä selvittämään tilannetta.

– Nyt passimiehet valmiina, Oliver ajaa jälleen kettua, Lupsakko kuiskaa vhf-puhelimeen.

Lähes samassa metsästä kajahtaa haulikon laukaus.

– Tilanne ohi, kettu on nurin. Eiköhän kokoonnuta makkaratulille, kuuluu passimiehen kuittaus.

Tilanne saa kuitenkin yllättäen jatkoa, kun Heikki Kinnusen omistama kaksivuotias dreeveri ”Missi” löytää jäniksen ja aloittaa ajon komealla männikkökankaalla. Jännitystä riittää puolisen tuntia ajon käydessä välillä lähellä passimiehiä. Hetken päästä ajon katkeamisesta tulille ilmestyy hämmästynyt Kinnunen isoa metsäjänistä roikottaen.

Laukausta ei ole metsästä kuulunut, joten miehet odottavat selitystä.

– Kun ajo katkesi, menin katsomaan jäljistä, että mitähän siellä tapahtui. Hetken jälkiä seurattuani törmäsin maassa kuolleena makaavaan jänikseen, jota koira kävi nuuhkaisemassa. Jäniksen ympärillä oli suuret siivenjäljet, eli luultavasti huuhkaja tai kanahaukka iski jänikseen kesken ajon, Kinnunen selvittää erikoista tapahtumaketjua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.