Porkkanan voimalla – saarijärveläinen Kari Kunelius vie hirvieläimille talviruokaa parin viikon välein

Tänään ei näytä olevan ketään syömässä. Joskus on ollut ruokailijoita päivälläkin, kun olen tuonut uutta syötävää, Kari Kunelius tuumaa ajaessaan sukunsa perintömaille Saarijärvellä.

Auton kyydissä on parinkymmenen kilon säkki Etelä-Pohjanmaalta tilattua rehuporkkanaa. Se on pienten hirvieläinten eli valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden herkkua.

Painavassa säkissä on tosin vain pieni osa koko talven ruokatarpeista. Kunelius hankki 600 kilon porkkanasatsin, josta puolet meni lannevetiselle metsästysseuralle ja jonkin verran oman metsästysseurueen metsästäjäkavereiden ruokintapaikoille. Noin 300 kiloa Kunelius jakaa neljän ruokintapaikan kesken.

– Omat maat ovat onneksi aika hajallaan monen kilometrin välein, joten ruokinta-alueesta tulee isompi. Eläimet tuntevat ruokapaikat ja kiertävät eri paikoilla.

 

Metsästäjille riistan talviruokinta on keskeinen osa riistanhoitoa. Hirvi on sopeutunut hyvin pohjoisen havumetsävyöhykkeen talviin ja se löytää luonnosta helposti talviravintoa, joka on pääasiassa mäntyä.

– Peurat ja kauriit sen sijaan eivät voi hyödyntää mäntyä vaan yrittävät pärjätä varpukasveilla ja ruohovartisilla kasveilla, jotka jäävät helposti lumen peittoon.

– Jos lunta on 40 senttiä, metsäkauriille tulee jo vaikeuksia kaivaa syötävää lumen alta. Ilman ruokintaa pienemmille hirvieläimille tulee nälkä Suomen oloissa, Kari Kunelius kertoo.

Saarijärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan mukaan riistalle tarjottavan ruuan pitää olla helposti sulavaa ja tarpeeksi täyttävää. Tällaista ravintoa ovat muun muassa kaikki juurekset ja hedelmät sekä vilja ja kuivarehu, kuten lehtikerput.

– Litistetyt kauranjyvät ovat kokonaisia parempia, koska ne sulavat helpommin. Joskus on huomattu kauriilla ylensyöntiongelmia eli niiden maha saattaa turvota, jos ne syövät liikaa kauraa. Meidän alueellamme en ole tällaiseen törmännyt.

Pienet hirvieläimet syövät toki monenlaista muutakin sapuskaa, jota ulkoravintolaan tuodaan. Jotkut tuovat metsän eläimille nautaeläimille tarkoitettua tuorerehua. Toiset taas tekevät ruokakauppojen kanssa sopimuksen ylijäämäruuan viemisestä eläimille. Kuneliuksen mukaan esimerkiksi viinirypäleet ovat maistuneet hyvin kauriille.

– Leipääkin voi laittaa, mutta se voi olla joskus liian suolaista. Toisaalta esimerkiksi närhet ovat käyneet ainakin minun paikoiltani viemässä leipiä. Leipä voi olla vähän kostunuttakin, mutta homeista ruokaa ei eläimille saa syöttää.

 

Ruokintapaikat Kunelius käy tarkistamassa noin parin viikon välein. Kun talvi alkaa olla kunnolla päällä, ruokailijoiden määrä lisääntyy.

– Joskus olen laittanut riistakameran ruokintapaikan läheisyyteen. Kerran kuvaan sattui kuusi valkohäntäpeuraa. Paikalla on tietysti saattanut olla useampikin eläin, mutta vain osa on mahtunut kuvaan.

Saarijärvi kuuluu Keski-Suomen peurarikkampiin alueisiin, vaikka varsinaiset peuramaastot löytyvät Lounais-Suomesta. Siellä kannan tiheys on noin kymmenen yksilöä tuhatta hehtaaria kohti. Saarijärvellä liikkuu noin 300 peuraa. Vuosittain metsästäjät verottavat kannasta alle kolmanneksen.

Kuneliuksen edustama metsästysseurue on tehnyt porukan päätöksen siitä, että kantaa halutaan kasvattaa ja siksi peuralupia haettiin vain muutama. Nykyisin porukalla on myös sääntö, ettei uroksia ammuta ennen itsenäisyyspäivää vaan niiden annetaan rauhassa huolehtia kiima-ajan töistä.

Ruokintapaikalta saa periaatteessa metsästää kauriita ja peuroja, mutta Kunelius ei juurikaan itse harrasta kyttäysmetsästystä.

– Tältä paikalta ei ole koskaan ammuttu yhtään kaurista. Ja peurojakin vuosien mittaan vain kaksi. Metsästäminen ei ole tässä pääasia, Kunelius toteaa.

Nuolukivi vaihdetaan puolen vuoden välein

Riistaruokintapaikka tulee sijoittaa mahdollisimman kauaksi valtateistä, etteivät hirvieläimet kulje ruokintapaikalle isojen teiden yli.

– Jos ruokintapaikkojen sijoittelu on huonosti suunniteltu, on vaarana, että tulee hirvieläinkolarikeskittymiä, Kari Kunelius mainitsee ja lisää, että ruokintapaikka ei saisi olla liian suojassa eikä toisaalta myöskään liian avaralla paikalla.

– Ruokintapaikan tarkoitus ei ole helpottaa ilveksen saalistamista. Ja jos kyseessä on iso ja avonainen pelto, kauriit ja peurat eivät välttämättä uskalla tulla sinne.

Kari Kunelius ruokkii lähinnä metsäkauriita ja valkohäntäpeuroja, mutta hirviäkin muistetaan. Metsistä löytyy nuolukiviä, joista hirvet saavat tarvittavia kivennäisaineita.

– Itse pidän neljää kivipaikkaa. Yleisenä nyrkkisääntönä on laittaa yksi kivi noin 50 hehtaarille. Käyn pari kertaa vuodessa vaihtamassa kivet uusiin, kun hirvet ovat nuolleet kivet lommolle, ja kivet alkavat hajota.

Metsästäjät ruokkivat hirvieläimiä myös perustamalla riistapeltoja. Metsäjäniksille ja rusakoille voi kaataa haapoja. Niille voi tehdä myös erilaisia ruokinta-automaatteja ja ruokintakatoksia.

– Kanalintuja ruokitaan kauralla ja sorsalintuja ohralla. Teerille voi tehdä ruokinta-automaatteja avosoille, joilta pääsee riittävän hyvin pakoon kanahaukkaa, Kunelius toteaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .