Punkkarin perässä Keski-Suomessa: Keuruun yksilö on kuulemma toista maata

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu piti kiireisenä. Lauantai meni muuttotalkoissa, mutta sunnuntaina ulkoilutin kameraa. Jämsästä oli havaittu mahdollinen amerikanhaapana, joten sitä piti lähteä yrittämään.

Ihmettelin Alhojärven lintutornilla lukuisten muiden lintuihmisten seassa mahdollista kaukaista vierasta. Melko pian kävi selväksi, että kuvia ei tältä paikalta irtoaisi, vaikka lintu löytyisikin. Sen verran kaukana ja vaikeasti lähestyttävissä paikalliset sorsat olivat. Onneksi sain kuitenkin muilta hyvän vinkin toisesta kohteesta. Keuruulla oli nähty jo useana päivänä harjalintu.

Nimi sai heti veren virtaamaan aivan uudella nopeudella. Upea ilmestys, jota olen päässyt vain harvoin kuvaamaan. Viimeksi tiemme kohtasivat Jyväskylässä syksyllä 2012. Silloin Nenäinniemessä seikkaili lintu, josta sain muutaman kuvankin.

Keväällä näin yhden linnun saaristossa, mutta siitä kuvia ei päässyt edes yrittämään. Keuruun lintu on kuulemma toista maata. Se ruokailee säännöllisesti tienpenkalla, mutta säikkyy autoja, ei niinkään ihmisiä. Kuulosti hyvältä, eikä päätös paikanvaihdosta vaatinut suuria ponnisteluja.

Keuruulla tiedossa oli muutaman kilometrin matka tienvartta, jossa lintu on nähty ja vieläpä samana päivänä. Rauhallista ajoa oikealla paikalla, mutta reiluun tuntiin ei kertynyt havaintoja. Välillä tiedustelimme otusta paikallisilta mökkiläisiltäkin. Tämä poiki maittavat kahvit ja mukavan tauon, mutta ei itse lintua.

Viiden jälkeen iltapäivällä paikalle osui ryhmä porilaisia lintuihmisiä, joilla oli ollut yhtä huono onni. Puoli kuudelta alkoi tappiomieliala voittaa ja päätimme suunnata auton nokan kohti kotia.

Kilometri linnun kauimmaisen havaintopaikan jälkeen tienpenkalta lehahti lentoon mustavalkoinen siipipari – harjalintu!

Kamerat löytyivät nopeasti, ja pian otus laskeutui takaisin tienpenkalle. Ehdin ottaa muutaman kuvan, kun toinen auto pelästytti harjalinnun pakosalle. Kului puolisen tuntia ja aurinko jäi metsän taakse, ennen kuin lintu löytyi uudelleen. Nyt auto pelästytti sen yhteen tienvarren puista.

Pysäytimme aivan kohdalle ja lintu antoi kuvata itseään ikkunasta. Viitisen minuuttia oksalla suittuaan harjalintu suunnisti läheiseen kuuseen ja jäi siihen nukkumaan.

Se oli tyypillinen lintukuvaajan päivä: 12 tuntia maastossa; siitä 11,5 tuntia odottelua ja etsimistä; loput kuvaamista.

Kotimatka sujui mukavissa tunnelmissa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .